Minne menet, vihreä siirtymä?

Vihreä siirtymä tulisi kytkeä selkeämmin osaksi turvallisuuspolitiikkaa, kirjoittaa Tuomas Raivio.

Juttu on julkaistu ensi kertaa Kanavan numerossa 5/2026Vihreää siirtymää kuvataan taloudelliseksi ja yhteiskunnalliseksi muutokseksi kohti hiilineutraalia ja luonnon huomioivaa taloutta. Sen keskeisiä välineitä ovat uusiutuva energia, kiertotalous ja energiatehokkuus. Siirtymä näyttäytyy usein ympäristöpoliittisena hankkeena, mutta sen keskeisiä ilmentymiä ovat suuret teolliset investoinnit esimerkiksi vetytalouteen, sähköpolttoaineisiin ja akkutuotantoon.

Osa vihreän siirtymän teollisista investoinneista etenee, mutta monet hankkeet ovat viivästyneet tai muuttuneet epävarmoiksi erityisesti Euroopassa. Teolliseen vihreään siirtymään kietoutuu samanaikaisesti useita jännitteitä eri tasoilla. Tässä artikkelissa tarkastelen kolmea keskeistä asiaa, jotka saattavat osaltaan olla muuttamassa tai jopa kriisiyttämässä vihreää siirtymää sellaisena kuin se on nykyisin ymmärretty: muuttunutta turvallisuusympäristöä, jälkiteollisen yhteiskunnan rakenteita sekä paikallista hyväksyttävyyttä.

Vihreä siirtymä on paitsi ympäristö- ja teknologiapolitiikkaa, myös yhteiskunnallinen sopimus, jonka sisältö, vastuut ja vastikkeet ovat ajautuneet epätasapainoon. Tämä epätasapaino ei korjaannu yksittäisillä politiikkatoimilla vaan edellyttää uudelleenarviointia siitä, miten siirtymä kehystetään ja miten sen hyödyt, kustannukset ja riskit jaetaan eri toimijoiden kesken.

Vihreä siirtymä ei ole yhtenäinen tai alun perin suunniteltu projekti, vaan historiallisesti kerrostunut kokonaisuus, jossa eri aikakausien tavoitteet ovat päällekkäisiä. Sen juuret ovat energiaturvallisuudessa: 1970-luvun öljykriisit paljastivat teollisten yhteiskuntien haavoittuvuuden ja käynnistivät vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämisen. Keskeinen ajuri oli länsimaisten yhteiskuntien öljyriippuvuuden vähentäminen.

1980-luvulta alkaen siirtymän ytimeen nousi ilmastonmuutos, ja myöhemmin mukaan tuli myös luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Näin alun perin energiapoliittinen kysymys laajeni ympäristöpoliittiseksi projektiksi, jota ohjattiin yhä enemmän kansainvälisillä sopimuksilla ja politiikkakehyksillä.

Viimeistään 2010-luvun lopulla vihreä siirtymä kytkeytyi Euroopan unionissa tiiviisti teollisuuspolitiikkaan, kun Green Deal yhdisti sääntelyn, rahoituksen ja investointiohjauksen. Yhdysvalloissa ja Kiinassa siirtymää on sen sijaan lähestytty paitsi teollisuuspolitiikan, myös valtapolitiikan välineenä. Tämä lähestymistapaero on keskeinen, kun tarkastellaan vihreän siirtymän nykyisiä jännitteitä.

Vielä muutama vuosi sitten vihreän siirtymän teolliset investoinnit näyttivät etenevän laajalla yhteisellä rintamalla. Nyt kuva on toisenlainen. Hyvä esimerkki tapahtuneesta muutoksesta on tuorein YK:n ilmastokokous, jossa ei enää saatu sitovaa kirjausta fossiilisista polttoaineista luopumisesta.

Elinkeinoelämän keskusliiton Vihreiden investointien dataikkuna seuraa Suomessa eri vaiheissa olevia vihreän siirtymän investointeja. Vuoden 2026 alkupuolella ikkunassa on yli 300 miljardin euron edestä eri suunnittelu- ja toteutusvaiheissa olevia hankkeita. Tiettyjen teknologioiden investointeja toteutuu, mutta esimerkiksi vetyhankkeet kertovat aukosta suunnitelmien ja toteutuksen välillä: investointipäätöksiä on tehty 54 miljoonan euron edestä, kun taas hankkeita on keskeytetty 3,3 miljardin edestä ja toimivia laitoksia on neljä, investointiarvoltaan 93 miljoonaa euroa.

Ilmiö ei rajoitu vetyhankkeisiin eikä Suomeen. Euroopassa merituulivoimahankkeita on peruttu tai lykätty, akkuteollisuuden investointeja viivästetty ja vihreän teräksen tuotantohankkeita peruttu merkittävistä yhteiskunnallisista tuista huolimatta. 

Vihreän siirtymän teollisten hankkeiden eteneminen on siis erityisesti Euroopassa osoittautumassa selvästi odotettua vaikeammaksi erityisesti vaativammissa hankkeissa. Osin kyse on äkillisestä muutoksesta, mutta osin rakenteellisista tekijöistä, jotka ovat olleet läsnä koko ajan ja joiden paino on kasvanut siirtymän mittakaavan myötä. 

Globaali turvallisuusympäristö on kääntänyt suunnan.

Globaali turvallisuusympäristö on kääntänyt suunnan.

Viimeistään helmikuussa 2022 kävi selväksi, että kansainvälinen järjestelmä oli siirtynyt vakauden ja keskinäisriippuvuuden ajasta kohti epävarmuutta, vastakkainasettelua ja geopoliittista kilpailua. Tämä muutos ei koskenut vain turvallisuus- ja ulkopolitiikkaa vaan alkoi nopeasti heijastua myös talous-, energia- ja ilmastopolitiikkaan. Pitkään Wandel durch Handel -pohjalta rakennettu keskinäisriippuvuus ei näyttäytynyt enää stabiloivana tekijänä vaan haavoittuvuutena. Turvallisuudesta alkoi muodostua uusi vastuullisuuden mitta, jossa painopiste siirtyi omavaraisuuteen ja valtiot ovat alkaneet rakentaa omia vihreitä siirtymiään omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan. Siirtymästä on samalla tullut osa laajempaa kamppailua teollisesta asemasta ja geopoliittisesta vaikutusvallasta. 

Green Dealissa energia- ja ilmastopolitiikkaa pidettiin EU:n globaaliin vastuullisuuteen perustuvana yhteishankkeena. Päästövähennykset, teknologinen kehitys ja markkinamekanismit nähtiin samanaikaisesti moraalisesti perusteltuina, taloudellisesti kannattavina ja geopoliittisesti vakauttavina edelläkävijän valintoina. Muuttuneessa toimintaympäristössä Green Dealin taustaoletukset ovat........

© Suomen Kuvalehti