”Suojellut suot eivät ole kaupan”, sanoi kokoomuksen Pia Kauma – silti hallitus saattaa purkaa Viiankiaavan suojelun
Orpon hallitus saattaa pian myöntää poikkeusluvan kaivoshankkeelle kaksinkertaisesti suojellulla Viiankiaavalla. SK kysyi eduskuntapuolueiden kantaa asiaan.
Suo on koti. Näihin sanoihin tiivistyi viesti mielenosoittajan kyltissä, johon oli piirretty kodin asukkaat: kasvit ja eläimet.
Mielenosoittajat vastustivat Eduskuntatalon edessä kaivosyhtiö Anglo Americanin suunnitelmaa rakentaa maanalainen kaivos Natura-alueelle.
Kyse on Viiankiaavan suosta, joka sijaitsee Sodankylässä.
”Pelastaa Viiankiaapa”, ihmiset huusivat.
Useat luontojärjestöt järjesivät yhdessä mielenosoituksen Helsingissä syyskuun lopulla. Suoalueen puolesta marssittiin myös Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Kuopiossa, Vaasassa, Oulussa, Sodankylässä ja Rovaniemellä. Osallistujia oli tuhansia.
Viiankiaapa on Euroopan viimeisiä luonnontilaisia aapasoita. Aapasuot ovat Euroopan unionin ensisijaisesti suojelemia luontotyyppejä.
Uutisotsikoihin Viiankiaapa on noussut jo parinkymmenen vuoden ajan. Suon alla on arvioitu olevan kymmenien miljardien eurojen arvosta eri metalleja.
Yhtä kauan Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining on tutkinut suota ja luonut suhteita paikallisiin ihmisiin, yrityksiin ja alueen ”sidosryhmiin” sekä tietysti poliitikkoihin. Yhtiö on jättänyt kaivoslupahakemuksen Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle.
Nyt kaivoshankkeelle kaavaillaan poikkeuslupaa, jonka hyväksymisestä tai hylkäämisestä päättää Petteri Orpon (kok) hallitus.
Yhtiö tarvitsee poikkeusluvan, koska Viiankiaapa kuuluu sekä kansalliseen soidensuojeluohjelmaan että Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon.
Luonnonsuojelijat näkevät, että uhanalaisten lintujen ja kasvien koti tärveltyisi. Samalla Viiankiaapaa koskeva poikkeuslupa voisi avata kaivosyhtiöille ovet muillekin Natura-alueille, joilta yhtiöt etsivät metalleja. Tällaisia alueita on neljätoista.
Jos Orpon hallitus myöntää kaivokselle poikkeusluvan, kaivoksen eteneminen vaatii myös soidensuojelulain muuttamista. Siitä äänestäisi eduskunta.
Suomen Kuvalehti kysyi eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä puolueiden kantaa poikkeusluvan myöntämiselle.
Lisäksi kysyttiin, noudattavatko puolueet ryhmäkuria, jos eduskunta äänestää soidensuojelulain muuttamisesta. Vai onko kyseessä niin kutsuttu omantunnonkysymys?
Hallituspuolueet kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit sanovat ottavansa asiaan kantaa valtioneuvoston päätöksessä. Rkp kertoo, että kannan muodostus on kesken.
Kristillisdemokraatit mainitsevat kunnioittavansa omantunnon vapautta, eikä puolue käytä ryhmäkuria, jos asia etenee eduskuntaan. Kokoomus aikoo äänestää hallituksen esityksen puolesta, jos eduskuntaäänestykseen päädytään.
Oppositiopuolueista vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat poikkeuslupaa ja soidensuojelulain muuttamista.
Keskusta ja sosiaalidemokraatit kertovat, etteivät ne ole muodostaneet lopullista kantaa poikkeusluvasta tai soidensuojelulain muutoksesta. Liike Nytin mukaan ympäristöasiat ovat erittäin tärkeitä, mutta kaikessa päätöksenteossa taloudellinen näkökulma pitää ottaa huomioon.
Perussuomalaiset ei vastannut kyselyyn.
Valtiontalouden tarkastusviraston ylläpitämän avoimuusrekisterin mukaan Orpon hallituskauden aikana AA Sakatti Miningin edustajat ovat tavanneet useita kertoja ministereitä, kansanedustajia, valmistelevia virkamiehiä ja ministereiden esikuntia.
Tapaamisissa on käsitelty muun........
