Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

”Mitä te tääl pimiäs istutte!” huusi aikuinen meille pienille, mummulassa lautapeliä pelaaville serkuksille, ja plättäsi kattovalon päälle.

Omasta mielestämme emme istuneet mitenkään pimeässä, vaan ihan tavallisessa päivänvalossa vinttihuoneessa.

Kattolamppu alkoi helottaa päähän kolkolla 60-watillaan. Sammutimme sen heti, kun aikuinen lähti. Valokatkaisimet olivat korkealla, piti hakea tuoli, että yletti!

Lapsilta voi kadehtia monta asiaa, hauskanpulleita varpaita ja vähäpätöisistä seikoista, kivistä ja kastemadoista helähtävää iloa, mutta eniten tahtoisin takaisin pienen ihmisen tarkan, nopean, omavaloisen näön.

Kun näytän koululaisille luontopoluillani 8 kertaa suurentavalla luupilla palmusammalta, heidän silmänsä tarkentuvat mikromaailmaan heti oikein hämyssäkin.

Aikuisten pitää viedä luuppi ja sen kohde täyteen valoon, zuumailla etäisyyttä ja odottaa silmän mukautumista.

Vasta nyt viisikymppisenä olen alkanut tajuta, miksi aikuiset sysivät valoja päälle ja hommailevat pihalyhtyjä tontin kaikkiin kulmiin. Ko ei enä nää kunnol!

Vasta nyt viisikymppisenä olen alkanut tajuta, miksi aikuiset sysivät valoja päälle ja hommailevat........

© Maaseudun Tulevaisuus