Tiedostamme hyvin suurten kriisien vakavuuden. Jatkamme silti tuhoisaa elämäntapaa, koska omaan kuolemaan on mahdoton uskoa.

Romahdusta ei tullut, romahtelu jatkui. (Iida Sofia Hirvonen: Voittajantunti. Siltala, 2025.)

Here comes another winter of long shadows and high hopes. Here comes another winter, waitin’ for utopia. Näin The The -yhtye lauloi vuonna 1986 Heartland-kappaleellaan. Eipä laulaisi tänä päivänä – vai koska itse olet viimeksi kuullut kenenkään esittävän ajatuksia suurista toiveista saati utopioista?

Avoimista tulevaisuuksista on vaikea puhua, totesi politiikan tutkija Antto­ Vihma Helsingin Sanomissa loppuvuodesta 2025. Usko sekä hyvinvointivaltioon että rajattomaan maailmaan on mennyttä. Suurimpana uhkana on tietenkin ilmastonmuutos.

Utopioista puhutaan enää levon, hoivan ja perhesuhteiden kohdalla eli ne koskevat vain yksityisyyden piiriä. Onko silloin edes kyse utopioista, niiden kun kai pitäisi olla kollektiiviisia?

Helpotusta maailmantuskaan voi hakea nuoruuden vinyylilevyiltä. Lohtu jää kuitenkin lyhyeksi. Entisaikojen synkistely alkaa tuntua paitsi nostalgiselta myös ylidramaattiselta.

Kun goottibändi The Sisters of Mercy synkisteli Black, black planet, black, black world, elettiin vuotta 1985. Silloinkin pelättiin taivaan halki lentäviä risteilyohjuksista, jotka hukuttavat maan liekkimereen.

Mutta kun nykyisyydestä katsoo, oliko silloin kuitenkaan erityisen mustaa? Ainakaan ei tarvinnut pelätä ”Venäjää, verkkokiusaamista ja ilmastonmuutosta”, kuten toimittaja Annamari Sipilä kirjoitti Helsingin Sanomissa syksyllä 2025.

Nyt näyttää pikimustalta, enkä usko, että kyse on vain aikalaisen perspektiiviharhasta. Ehkä The Sisters of Mercy ennakoi tulevaisuutta, jossa horisonttia ei näe pimeän takia.

Ukrainan sota, Lähi-idän kriisi ja ilmastonmuutos. Slovenialainen filosofi Alenka Zupančič listaa kirjassan Disavowal (2024) aikakauden suuria kriisejä. Kirja ei kuitenkaan käsittele niitä, muut ovat tehneet sitä jo ihan tarpeeksi.

Zupančičia kiinnostaa, miten kriiseihin suhtaudutaan, erityisesti ilmastonmuutokseen. Uuden kriisin alussa julistetaan aina, että se on herätys, kutsu toimintaan. Silti jatketaan kuin oltaisiin vieläkin unessa.

Nykyisin ilmastonmuutos kielletään lähinnä salaliittoteorioista voimaa saavilla foorumeilla, joissa jo lähtökohtaisesti liikutaan kaiken uskottavuuden tuolla puolen. Kriisi myönnetään, koska olisi järjetöntä kyseenalaistaa luotettavia tieteellisiä laskelmia ja kas vain, heinäkuussa näyttääkin riehuvan lumimyrsky.

Ilmastokriisin takia annetaan julistuksia, järjestetään konferensseja ja muutetaan lakeja. Tämä ei kuitenkaan vakuuta Zupančičia. Hänen mukaansa uneksimme edelleen, vaikka maailma ympärillä palaa.

Onhan se ymmärrettävää, ihmisten halut ovat ristiriitaisia. Ilmastonmuutoksesta ollaan oikeasti huolissaan, mutta toisaalta ei haluta luopua elämäntavasta, joka kriisiä on ollut........

© Suomen Kuvalehti