Kolumni| Kun luen kirjaa, luenko kirjaa vai esitänkö lukevani kirjaa?
Kolumni|Jos kirjakuvan julkaiseminen Instagramiin ahdistaa, kannattaa kokeilla sulkea Instagram.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vakituinen kolumnisti.
Kun Erkka Filanderin valtavan kokoinen runoteos Siemenholvi kesäkuussa ilmestyi, seuralaisellani oli vaikeuksia viedä kirja kotiin. Hän piilotti sen suureen kassiin ennen kuin kehtasi mennä metroon. Esiintyminen julkisessa kulkuvälineessä magnum opus kainalossa olisi ollut kiusallista. Kuin julistaisi taantuvan sivistyksen ja älypuhelinten keskellä: minä LUEN.
Helsinkiläiset millenniaalit ja nuoremmat tunnistavat kipeän ongelman. Tässä itsebrändäämisen ajassa tuntee itsensä pelleksi, jos istahtaa kalliolaisen hipsteriravintolan terassille lukemaan kirjaa. Ihmisten on vaikea nähdä, että tuo tuossa lukee kirjaa. Sen sijaan ajatellaan, että tuo näyttäytyy kirja kädessään.
Huomiotaloudella on meihin sellainen vaikutus, että kyttäämme ja epäilemme toistemme tekemisiä ja tekemisen motiiveja sosiaalisessa mediassa ja sen ulkopuolella. Pääkaupungissa epäily ottaa jo........
© Helsingin Sanomat
