On demarinpunaista ja kokoomuksensinistä. Mutta vesittyykö viesti, jos vasemmistolainen pukeutuu kalliisti?

Työministeri Matias Marttinen näyttää hieman epävarmalta. Hän seisoo Eduskuntatalon marmoriportaikossa, ja valokuvaaja on pyytänyt häntä riisumaan puvuntakin ja istuutumaan rappusille.

Marttinen vilkaisee erityisavustajaansa Teresa Salmista.

Hän istuutuu ja puistelee päätään. Kaikenlaiseen sitä ministerin pitääkin työpäivän aikana venyä.

Mutta tänään Marttinen on lupautunut keskustelemaan tyylistään. Vaaleihin on enää puoli vuotta, ja niiden alla poliitikot ovat tunnetusti valmiita antamaan henkilöhaastatteluja, naistenlehdissä jopa ”avaamaan vaatekaappinsa”. Nyt kaapit avataan Suomen Kuva­lehdessä.

Elokuun lopulla Matias Marttinen ennusti Helsingin Sanomien jutussa, että työllisyys kääntyy kasvuun loppuvuoteen mennessä. Monelta itse ”uutinen” saattoi mennä hieman ohi ja huomio kiinnittyä kuvaan.

Marttinen oli kasvattanut kesän aikana viikset.

Kauluspaidasta oli ylänappi auki. Missä solmio?

Marttinen selittää. Viime kesänä hän vietti pitkästä aikaa rauhallisen loman. Garden-kohua lukuun ottamatta ei ollut kriisejä, joihin olisi pitänyt reagoida. Hän ajatteli, että voisi kokeilla ”vähän toisenlaista ulkonäköä”.

Marttinen ei viiksineen ole eduskunnassa suinkaan edelläkävijä, esimerkiksi kokoomuslainen puoluetoveri Ben Zyskowicz on varioi­nut huulipartaansa muhkeista 1970-luvun ”hippiviiksistä” lähes sängeksi ajeltuihin. Demariedustaja Matias Mäkynen on kuuluisa ”kalapuikoistaan”.

Nyt viikset kuten partakin ovat muotia kaikkialla. Niitä ei yhdistetä kapinahenkisyyteen, toisin kuin 1970-luvulla, jolloin nuoret vasemmistolaiset antoivat tukan ja parran kasvaa haastaakseen auktoriteetteja.

Onko Marttinen saanut palautetta viiksistään?

Kyllä, puolesta ja vastaan. Hän saa muutenkin joskus kritiikkiä ulkonäöstään. Varsinkin uransa alussa, jolloin hänet 28-vuo­tiaana valittiin eduskuntaan.

”Silloin minua ihan avoimesti ja laajasti pojiteltiin.”

Omaan ulkonäköön kohdistuvaa arvostelua ei voi kuitenkaan verrata siihen, millaisia kommentteja naiskollegoille tulee, hän sanoo.

”Moni saa aivan hirvittäviä viestejä. Hämmästyttää, miten kovia jotkut ovat palautteen annossaan.”

Tänään Marttinen on eduskunnassa ja sonnustautunut solmioon ja tummansiniseen slim fit -pukuun. Se on Turoa, kuten suurin osa hänen puvuistaan.

Ranteessa on puinen Aarni-kello ja etusormessa 2020-luvun statussymboli, Oura-sormus. Sellainen tuntuu nykyisin olevan joka toisella johtavassa asemassa olevalla.

Marttinen pukeutuu eduskunnassa melkein aina pukuun ja solmioon. Talon pukeutumisetiketti on ”smart casual” tai ”business”.

Marttinen arvelee, että kokoomuksessa etikettiä noudatetaan tiukemmin kuin muissa puolueissa.

”Kun tulen eduskuntaan, pukeudun kunnioittaakseni pitkää demokratian jatkumoa tässä talossa.”

Miesten puvun asemaa on yritetty horjuttaa, turhaan. Puku symboloi valtaa.

Eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1907. Vaikka säätyvaltiopäivät oli edellisenä vuonna korvattu yksikamarisella eduskunnalla, säädyistä periytyvä luokkajako säilyi vielä pitkään. Kansanedustajien viralliseksi asuksi tuli ylempien luokkien käyttämä puku.

Työväen edustajat miettivät, menettävätkö he identiteettinsä ja vesittyykö heidän poliittinen sanomansa, jos he alkavat käyttää pukua. Tuleeko heistäkin herroja.

Pukurivistö alkoi kuitenkin 1980-luvulla rakoilla. Vuonna 1983 kansanedustajaksi noussut vihreiden Ville Komsi ilmestyi istuntosaliin villapaidassa, eikä omintakeisesti pukeutunut Pertti ”Veltto” Virtanen luopunut 1990-luvulla samettibaskeristaan. Salissa rupesi näkymään myös Marimekon jokapoikapaitaa.

Pukeutumistyyli on muuttunut kymmenen, viidentoista viime vuoden aikana entistä sallivammaksi. Esimerkiksi vasemmistoliiton entisellä kansanedustajalla ja ministerillä Paavo Arhinmäellä oli tapana ilmestyä täysistuntosaliin usein lenkkareissa.

Naapurimaassa........

© Suomen Kuvalehti