Ay-liikkeen vallan juurilla

SK:n uusi historiapodcast selvittää, mistä nykypäivän politiikan ilmiöt ovat peräisin. Ensimmäisessä jaksossa kysymme, mitä työmarkkinoilla on jäljellä talvisodan hengestä.

Sopimus syntyi keskellä sotaa. Lähes kirjaimellisesti.

Talvisota oli hiljentänyt Helsingin. Moni pääkaupungin asukas oli lähtenyt joko sotaponnisteluihin tai pommituksia pakoon maalle.

Keskeiset työmarkkinavaikuttajat siirsivät illanviettonsa kaupungin laidalle. Kuusisaaressa sijainneessa Rosenlewin huvilassa aikaa viettivät muun muassa elinkeinoelämän ja palkansaajien keskusjärjestöjen johtajat.

Ennen sotaa järjestöjen välillä ei ollut lähes lainkaan neuvottelusuhteita, sanoo työmarikkinoiden historiaan erikoistunut tutkija Maiju Wuokko Helsingin yliopistosta.

Lähtökohtana oli, että työelämän kysymykset piti sopia joko lainsäädännössä tai suoraan työntekijän ja työnantajan välillä.

”Työnantajat olivat viimeistään vuoden 1918 sisällissodasta alkaen suhtautuneet hyvin suurella epäilyksellä ammattiyhdistysliikkeeseen”, Wuokko kertoo SK:n historiapodcastissa.

Ulkoinen vihollinen alkoi lähentää osapuolia. Työnantajien pelot hellittivät, kun työväestö lähti puolustamaan valtion itsenäisyyttä.

Osapuolet julkistivat yhteisen sopimuksen 23. tammikuuta 1940. Talvisotaa oli käyty 55 päivää. Rauhaan oli 50 päivää, mutta sitä aikalaiset eivät voineet tietää. Sopimus sai nimen tammikuun kihlaus.

Siinä järjestöt ilmoittivat, että ne ”tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi”.

Sopimusteksti on lyhyt ja ympäripyöreä, eikä se sisällä konkreettisia lupauksia siitä, mistä tarkalleen myöhemmin tultaisiin neuvottelemaan. Silti kihlaus oli symbolisesti merkittävä, sillä ay-liike sai tunnustuksen olemassaololleen.

”Se oli mullistava käännekohta”, Wuokko sanoo.

Alkoi kehitys, jonka päätteeksi osapuolet eivät sopineet vain työmarkkinoiden kysymyksistä, vaan myös laajemmin yhteiskunnan asioista eläkkeitä ja........

© Suomen Kuvalehti