Yksi asia yhdistää kaikkea kaunokirjallisuutta. Ei ole teosta ilman maailmaa tai maailmoja. Joskus ne muistuttavat huomattavan paljon todellisia, tuntemiamme maailmoja. Silloin meillä on taipumus rakastaa niitä.

Minna Canthin novelli Köyhää kansaa olisi järkyttävä missä tahansa ympäristössä. Mutta viimeisen silauksen antaa kirjailijan tapa sitoa tekstinsä todellisiin paikkoihin.

Kotkankallion rautatietyömaa, missä Holpaiselle tarjotaan muraa syötäväksi, ja sieltä häämöttävä Harjulan mielisairaala, mistä hänen vaimonsa huuto kuuluu "niittyjen ja peltojen yli", muodostavat pakahduttavan kuvan.

Välillä kirjallisuus rakentaa kertaalleen rikottua, kuten Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjassa. Kähkösen vanha Kuopio on purkupallon tavoittamattomissa, ja niin ovat oikeastaan kaikki........

© Savon Sanomat