Huhtikuun alussa vietin viikonlopun sanomatta sanaakaan. Katselin Höytiäisen jäistä selkää ja olin hiljaa.

Toteutin jo muutaman vuoden mielessäni olleen haaveen. Osallistuin hiljaisuuden retriittiin. Retriitissä päiviä rytmittivät ruokailut, rukoushetket ja retket metsään. Paljon oli myös aikaa olla vain, hiljaisuus vierellään.

Seuranani olivat ajatusteni lisäksi kourallinen muita osallistujia sekä ohjaajat.

Tyhjästä ajatukseni matkata hiljaisuuden äärelle ei syntynyt. Kaipaisin sisäistä ja ulkoista hiljaisuutta, mahdollisuutta syventää hengellisyyttäni. Tuntui, että jatkuva uutisvirta puhelimeni näytöllä oli syrjäyttänyt jopa auringon,........

© Karjalainen