Sävelet soljuvat illassa. Tenorin pehmeä ääni houkuttelee astumaan syvemmälle tarinaan eksoottisesta kotimaasta. Kuhankeittäjän koreankeltainen puku tuo mieleen mausteet ja viidakkorummun. Se välähtää rantaluhtaan siilautuvissa viimeisissä auringon säteissä.

Sinne, minne säteet eivät enää jaksa kantaa, kiiltomadot kylvävät vihertävää valoaan. Mesiangervosta tulee jo mieleen kaappiin unohtunut vanha hajuvesi, mutta metsämansikan tuoksu on vielä tuore.

Toisaalla komeasti puettu etelämaalainen laulutaituri tulkitsee lähtemisen haikeutta. Sielua viiltää ja kylmät väreet vipeltävät selässä vielä esityksen päätyttyä.

Aallot lyövät hiljaa Olavinlinnan paksuihin kivisiin seiniin, joilla loistavat kiiltomadon sävyjä muistuttavat valot. Puheen sorina säestää askeleitamme........

© ESS