Viime aikoina olen pysähtynyt toistuvan ilmiön äärelle. Kun organisaatioilta kysytään, mitä ne pitävät tärkeinä strategisina kyvykkyyksinä, vastaukset paljastavat yllättävän paljon siitä, mitä tässä ajassa pidämme ajattelun arvoisena.

Yritysjohdon puheessa nousee jatkuvasti esiin strateginen uudistuminen, muutoskyvykkyys ja tulevaisuuskestävyys. Elämme ajassa, jossa strateginen uudistuminen on kaikkea muuta kuin vapaaehtoista. 

Teknologinen murros, geopoliittinen epävarmuus, arvojen liike, työn muotojen hajautuminen eivät ole enää irrallisia ilmiöitä, vaan rakenteita jotka määrittävät työn kontekstia ja strategian reunaehtoja.

Ja silti reaktiomme on yllättävän…........

© Uusi Suomi