Puhtaan kokemuksen mahdottomuudesta

Ben Lerner kuuluu Yhdysvaltain eturivin prosaisteihin, Tommi Melender kirjoittaa arviossaan.

Ben Lernerin uuden romaanin minäkertoja menee museoon katsomaan Leopold ja Rudolf Blaschkan viime vuosisadan taitteessa valmistamia lasitöitä.

Ne ovat häkellyttävästi aidon tuntuisia kopioita kukista ja kasveista. Minäkertoja näkee lasikasvit ensin orgaanisina ja seuraavassa hetkessä keinotekoisina, eräänlaisina ankka/jänis-kuvina.

Kokemus jättää jälkensä. Telttaretkellä minäkertoja katsoo luontoa uusin silmin: näkeekö hän ”koskemattoman” vuoristomaiseman vai maiseman esityksen? Onko puhdas havainto mahdollinen vai vääristävätkö havaintoja ennalta omaksutut ajatusmallit?

Omat koukeronsa tuo teknologia. Älypuhelinten aikakaudella kukat ja kasvit, vuoret ja metsät tulevat pikemminkin kuvatuiksi kuin nähdyiksi.

Tällaiset filosofiset kysymykset muodostavat Yhdysvaltain eturivin prosaisteihin kuuluvan Lernerin neljännen romaanin Puhtaaksikirjoituksen ydinaineksen.

Se ei yllätä, sillä Lerner on hankkinut maineen eräänlaisena älykkäiden lukijoiden Jonathan Franzenina.

Siinä missä Franzen kuvaa henkilöhahmoja ajassa, Lerner tarkastelee henkilöhahmojen kautta aikaamme luonnehtivia ajatuksia ja ideoita.

Puhtaaksikirjoitus on........

© Suomen Kuvalehti