Analyysi: Kun Trump löylyttää liittolaisiaan, se ei vielä tarkoita Naton hylkäämistä
Millainen on eurooppalaisempi Nato?
Euroopassa oletuksena on, että amerikkalaisjoukot vähenevät mantereella. Se ei vielä tarkoita, että Yhdysvallat vetäytyisi Natosta.
Kesän ja Nato-huippukokouksen tietää lähestyvän, kun keskustelua ”eurooppalaisemmasta Natosta” jälleen viritellään.
Suomalaisviestimetkin tarttuivat viime viikolla reippaasti The Wall Street Journalin uutiseen, jonka mukaan puolustusliiton eurooppalaiset maat kehittävät nyt suunnitelmia Yhdysvaltain vetäytymisen varalle.
Kimmoke on tietysti presidentti Donald Trump. Hän on viime viikkoina purkanut pettymystään liittolaisiinsa ja siten myös Natoon, kun Yhdysvallat ei ole presidentin tulkinnan mukaan saanut riittävää apua Lähi-idässä.
The Wall Street Journal kertoo nimettömien lähteidensä puhuvan jopa ”eurooppalaisesta Natosta”. Se voi tuntua amerikkalaislukijasta kiinnostavalta ja uudelta, mutta suomalaisesta pikemminkin hämmentävältä. Eurooppalaisesta Natostahan on puhuttu vanhalla mantereella vuosia, vaikka se ei todellisuutta ole ollutkaan.
On totta, että Natosta rakennetaan nyt eurooppalaista tai vähintäänkin ”eurooppalaisempaa”.
Kehitys ei kuitenkaan alkanut Trumpin Iran-suuttumuksesta tänä vuonna. Jo pitkään Yhdysvallat on viestinyt, että se haluaa vähentää sotilaallisia panostuksia Eurooppaan. Viime vuoteen asti viesti kuultiin, mutta sitä ei kuunneltu.
Kun Trumpin toinen presidenttikausi alkoi viime vuonna kovalla julkisella ryminällä, Euroopassakin alkoi tapahtua. Haagin-huippukokouksessa sovittiin, että Nato-maat nostavat puolustusmenonsa 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteistaan (bkt) ja käyttävät lisäksi 1,5 prosenttia puolustusta tukeviin liitännäismenoihin.
Se, mitä puolustusmenoiksi voidaan laskea, on Natossa yhdessä sovittu. Lisäksi Naton yhteisillä suunnitelmilla ohjataan, miten panostukset konkreettisesti vahvistavat Euroopan puolustusta.
Kun Eurooppa siis vahvistaa joukkojaan ja ottaa – kuten vähintään vuoden ajan........
