Lapin sodan konfliktissa ei ole selkeitä sankareita, Matti Rämö kirjoittaa.

Ohjaaja Aku Louhimiehen Lapin sotaa on markkinoitu henkisenä jatko-osana miljoonan elokuvateatterikatsojan Tuntemattomalle sotilaalle (2017). Väinö Linnan kansallisromaanin suuntaan nyökkäsi jo elokuvan pohjana oleva Antti Tuurin kirja Rauta-antura (Otava, 2012). Esikuvansa lailla se kertoo sekalaisesta mutta tehokkaasta sotilaisjoukosta, jossa sotaväsymys sekoittuu herravihaan.

Yksi kuitenkin puuttuu: Linnan heimojuuria ja persoonanpiirteitä terävöittänyt huumori. Se tarjosi toimivan kontrastin sodan armottomuudelle myös Louhimiehen Tuntemattomassa. Sen rinnalla ”jatko-osa” on paatoksen porttia raottava kuvaus konfliktista, jossa ei ole selkeitä sankareita.

Kannakselta Lapin sodan katkeraan loppunäytökseen kulkevan tarinan keskushenkilö on Heikki (Luukas Niskanen), hädin tuskin aikuinen kauhavalaispoika, joka tuhoaa heti tankkeja kuin konkari.

Ristiriitaa rintamalle tuo Heikin........

© Suomen Kuvalehti