Huippujuoksija Mustafe Muuse myi 14-vuotiaana aikakauslehtiä puhelimitse. Asiakkaille soitti ”Niemisen Antti”.

Onnistuisiko kaverikuva? Mustafe Muuse vastaa myöntävästi ja poseeraa Keskon juoksuporukkaan kuuluvan naisen vierellä yhtiön pääkonttorin edustalla Helsingin Kalasatamassa.

Kohta juoksija toisensa perään pyytää samaa. Lokakuisen sateen kastelemilla keskolaisilla on takana tunnin aamulenkki Suomen tunnetuimman miespuolisen kestävyysjuoksijan kanssa. Osallistujia oli reilut parikymmentä, enemmän kuin yhteislenkeillä yleensä. Endorfiinit ovat korkealla.

Kun kuvat on otettu, Muuse siirtyy päätukijansa hulppeaan toimitaloon. K-ryhmän uusi Liike on lääke -kampanjavideo julkistetaan Lapsen oikeuksien viikolla, ja siihen tarvitaan hänen ääntään: ”Uskon, ettei tausta määritä sitä, mihin voi päästä.”

Kun Muuse oli 7-vuotias, hänen somalitaustaisen perheensä asui Turun Moisiossa kaupungin vuokrarivitalossa.

Eräänä päivänä kodin ikkunaan töhrittiin spraymaalilla hakaristi. Kerran pihalle heitettiin kuolleita rottia.

Naapurissa asui uusnatseja.

Äiti kertoi, että vihanpidon syynä on ihonväri. Muuse nukkui yönsä valot päällä. Koulussa häntä kiusattiin. Pihalla ei voinut leikkiä, koulumatkat vaativat saattajaa. Yksinäinen poika luki aikansa kuluksi.

”Kun ilmaisjakelulehtien tulo kerran katkesi muutamaksi viikoksi, laitoin sinne sähköpostia, että niitä olisi parempi ruveta taas kuulumaan.”

Kymmenvuotiaana Muuse luki Leena Lehtolaisen rikosromaanin Minne tytöt kadonneet, joka kertoo maahanmuuttajatyttöihin kohdistuvasta kunniaväkivallasta. Sen perään hän alkoi käydä läpi kirjailijan muuta tuotantoa.

Muuse on lukenut paljon muutakin, mutta kokee, että Lehtolaisen yhteiskunnalliset teokset ovat vaikuttaneet häneen eniten.

”Ne ovat muovanneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen.”

Kun Muuse oli yksitoistavuotias, hänen äitinsä päätti, että perhe muuttaa muualle. Äidille itselleen luonteva valinta olisi ollut Varissuo, jossa moni ystävä asui. Sen sijaan perhe asettui keskiluokkaiseen Katariinaan, vaikka uuden kodin vuokra verotti suuren osan tulkkina työskentelevän yksinhuoltajan ansioista.

Äidin valinta oli strateginen, Muuse sanoo. Hän halusi jälkikasvunsa integroituvan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Hieman myöhemmin äiti patisti aran ­poikansa Åbo IFK:n yleisurheiluharjoituksiin.

”Minua pelotti. Mutta kun menin paikalle, valmentaja Tove Gustafsson sanoi heti saavuttuani, että tässä on Mustafe, pidetään kaikki hänestä huolta.”

Muut lapset ottivat tulokkaan huomaansa.

”Sain siellä ensimmäiset kunnon kaverini.”

Viisitoistavuotiaana Muuse sai ylennyksen. Hän oli työskennellyt reilun vuoden lehtimyyjänä ja kauppa oli käynyt. Nyt hän pääsisi myymään Suomen Kuvalehteä.

”Se oli minulle suuri kunnia, koska lehti oli täyttä asiaa. Laadukasta journalismia ja upeita kuvia.”

Myyjän kuului tutustua myytävään tuotteeseen, mutta Muuse kertoo lukeneensa lehteä myös omaksi ilokseen.

SK:ta ei ollut lupa tyrkyttää samalla tavalla kuin muita lehtiä, hän sanoo. Silti hän teki sillä reilun neljän vuoden myyntiuransa parhaan tuloksen: kuudessa tunnissa tilauksia 1 200 eurolla.

Saavutus ei syntynyt omalla nimellä, vaan ”Niemisen Anttina”.

”Opin jo 14-vuotiaana, että jos soitti Mustafe Muusena, tuli luuria korvaan. Esimieskin........

© Suomen Kuvalehti