Tämä juttu on uuden urheilumedia Vuohen tekemä. Lisää Vuohen tarinoita urheilusankaruudesta voit kokea osoitteessa www.vuohi.fi.

Jääkiekkomaailmassa vallitsee suorastaan konsensus, jonka mukaan Connor McDavid on maailman paras jääkiekkoilija. On jopa väläytelty, onko noin 150 vuotta vanhassa lajissa nähty koskaan niin hyvää yksilöä kuin Edmonton Oilersin kanadalaishyökkääjä.

Ja tavallaan puheille on katettakin. Jos jääkiekko olisi jossain hypoteettisessa maailmassa yksilölaji, jossa mitattaisiin pelaajan arvoa tämän nopeuden, teknisen taitavuuden ja kyvyllä tuottaa tehopisteitä taululle, McDavid olisi varmuudella ykkönen. Ihan hyvin voisi olla jopa lajihistorian paras yksilö.

Tässä tarkastelussa on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma: jääkiekko ei ole yksilölaji. Jääkiekko on useimmiten viidellä viittä vastaan pelattava invaasiopeli, jossa joukkue pyrkii hallitsemaan tilaa ja aikaa niin hyökätessä, puolustaessa kuin tilanteenvaihdoissakin. Joukkue saa NHL:ssä asettaa kokoonpanoon 18 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Jääkiekossa yksittäisen pelaajan suurin tarkoitus on kuitenkin auttaa joukkuettaan voittamaan mestaruuksia.

Jääkiekossa yksittäisen pelaajan suurin tarkoitus on kuitenkin auttaa joukkuettaan voittamaan mestaruuksia.

Kun lähdetään laajentamaan käsitettä yksilöurheilijasta joukkueen jäseneksi, ensimmäinen askel on yksittäinen vaihto. Jos käsillä olevassa vaihdossa täytyy saada aikaiseksi maali, luultavasti kaikista pelaajista se on todennäköisintä McDavidin kanssa.

Myös yksittäisen erän kääntäminen vaikkapa kolmen maalin takaa-ajoasemasta saattaa hyvin olla todennäköisintä McDavidin kanssa. Ehkä jopa yksittäisen ottelun voittaminen. Ehkä.

Jääkiekossa yksittäisen pelaajan suurin tarkoitus on kuitenkin auttaa joukkuettaan voittamaan mestaruuksia. Kun näin on, maailman parhaan jääkiekkoilijan tittelistä puhuttaessa tarkastelun täytyy myös lähteä tästä näkökulmasta.

Ja sen takia Connor McDavid ei ole NHL:n paras jääkiekkoilija. Konsensus McDavidista on ollut hämmentävän vahvaa myös Suomessa, vaikka itse asiassa se paras jääkiekkoilija on suomalainen. Niin vahvaa, että olen vuosikaudet kärvistellyt tilanteen kanssa.

Olen (enimmäkseen) leikilläni sanonutkin, että täytyi palata journalismiin ja toimittajaksi lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen, koska kukaan muukaan ei tätä artikkelia näyttänyt kirjoittavan. Niin tosissani olen näkemykseni kanssa.

Okei, haluat varmaan perusteluja? Jotta ymmärrämme kontekstin, lähdetään liikkeelle koripallosta.

Bullsin pelikirjassa oli yksi sivu: antakaa pallo Jordanille ja pysykää poissa tieltä.

Bullsin pelikirjassa oli yksi sivu: antakaa pallo Jordanille ja pysykää poissa tieltä.

Michael Jordania pidetään yleisesti NBA:n kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana. Uraansa yhä 41-vuotiaana jatkava LeBron James on noussut haastamaan Jordanin asemaa, mutta ei sittenkään kovin vakavasti otettavasti.

Chicago Bulls varasi Jordanin kesällä 1984. Hän oli NBA:ssa välitön sensaatio ja 1980-luvun lopulla pitkälti samassa asemassa kuin Connor McDavid tänä päivänä NHL:ssä: yksilötaidoiltaan maailman paras pelaaja, jolta puuttui kirkkain joukkuemenestys.

Jos koripallo olisi hypoteettisessa maailmassa ominaisuuksia mittaava yksilölaji, Jordan olisi ollut parhaimmillaan jossain vuoden 1988 tienoilla. Kaudella 1987–1988 hänet valittiin sekä NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi että vuoden puolustuspelaajaksi. Aikakausi oli täynnä Jordanin ikonisia suorituksia, mutta isossa kuvassa elettiin vielä 1980-luvun mestaruudet lähes kahdestaan jakaneiden supertähtien Magic Johnsonin (Los Angeles Lakers) ja Larry Birdin (Boston Celtics) aikakautta.

Tästä päästään tähän artikkeliin koripallosta ryöstetyn avainkäsiteparin ensimmäiseen osaan. Jordan oli 1980-luvun lopulla koripallohistorian paras menestyslattian nostattaja. Ei tarvitse edes paljon kärjistää, kun sanoo, että Bullsin pelikirjassa oli yksi sivu: antakaa pallo Jordanille ja pysykää poissa tieltä. Bullsia kutsuttiin ivallisesti nimellä Michael and the Jordanaires.

Jordan oli niin hyvä, että hän kantoi joukkueensa 82 ottelun otteluohjelmassa 50 voittoon kaudella 1987–1988 ja 47 voittoon kaudella 1988–1989.

Ensin mainitulla kaudella Bulls eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle (kahdeksan parhaan joukkoon) ja jälkimmäisellä jopa konferenssifinaaleihin (neljän parhaan joukkoon) asti. Jordan nosti Bullsin menestyslattian niin korkealle, että väkisin myös menestyskatto nousi.

Mutta ei riittävästi. Jordanille avaimet antanut päävalmentaja Doug Collins sai potkut keväällä 1989. Hänellä oli valmennustiimissään jo tarinan avainhahmot – Phil Jackson ja Tex Winter – mutta Collins ei nähnyt isommin käyttöä heidän osaamiselleen. Etenkin kokenut Winter joutui syvälle paitsioasemaan.

Bullsin kiistelty GM, suomeksi usein (koripallopäätöksistä vastaava) toimitusjohtaja, Jerry Krause uskoi Winteriin kuin vuoreen. Tarkemmin aseteltuna hän uskoi Winterin vallankumoukselliseen kolmiohyökkäykseen – pelitapaan, joka osallistaa joukkueen kaikki........

© Savon Sanomat