Pankkitililtäni valuu joka kuukausi useita kymmeniä euroja palveluihin, joista en omista lopulta mitään. Elokuvat ja sarjat löytyvät suoratoistopalveluista, musiikki Spotifysta, kirjat äänikirjapalveluista. Valokuvat ovat pilvessä ja työkalut kuukausimaksullisissa ohjelmistoissa.

Vastineeksi kuukausimaksujen virrasta eteeni avautuu valtava, lähes pohjaton aarreaitta: enemmän musiikkia, elokuvia, kirjoja ja digitaalisia työkaluja kuin ehdin elämäni aikana käyttää. Silti mikään sen sisällöstä ei oikeastaan ole minun. Kun kuukausimaksu lakkaa juoksemasta, myös pääsy kaikkeen tuohon katoaa.

En ole koskaan uskonut, että tavaran omistaminen on tie onneen. En voi silti rehellisyyden nimissä kutsua itseäni minimalistiksi. Kuulun ennemmin siihen joukkoon, joka haaveilee kulutuksen vähentämisestä ja turhasta materiasta luopumisesta. Kodista, jossa tavarat eivät vyöry kaapeista ja täytä nurkkia, vaan ympärille jää tilaa hengittää ja ajatella. Siinä mielessä musiikin ja kirjojen siirtyminen verkkoon sopii hyvin minimalistiseen haaveeseeni: hyllyt tyhjenevät, mutta sisältö säilyy.

Toisaalta tavaran katoaminen kodista ei välttämättä tarkoita, että kulutus olisi vähentynyt. Omistamisen sijaan olemme alkaneet maksaa........

© Savon Sanomat