Yliö: Hoivan kestävyysvaje ja institutionaalinen uupumus ovat hyvinvointivaltion sokea piste

Hyvinvointivaltio lupaa hoivaa, turvaa ja huolenpitoa. Se lupaa, että kukaan ei jää yksin silloin, kun voimat ehtyvät tai elämä murenee. Harvemmin kysytään, kestääkö itse hoiva – taloudellisesti, inhimillisesti tai moraalisesti.

Julkinen keskustelu kiertyy henkilöstöpulaan, kustannuspaineisiin ja tehokkuuteen. Näiden alle jää perustavanlaatuinen kysymys: onko hoiva järjestetty tavalla, joka tekee hyvän hoivan ylipäätään mahdolliseksi?

Tätä ristiriitaa voidaan kuvata hoivan kestävyysvajeen käsitteellä. Se tarkoittaa kuilua sen välillä, mitä laadukas ja eettisesti kestävä hoiva todellisuudessa edellyttää ja mitä järjestelmä arjessa mahdollistaa.

Hoiva tarvitsee aikaa, jatkuvuutta, luottamusta ja ammatillista harkintaa. Järjestelmä tarjoaa yhä useammin suoritteita, mittareita, määräaikaisuutta ja epävarmuutta.

Kun tämä kuilu kasvaa, seuraukset eivät ole yksittäisiä poikkeamia. Niistä tulee rakenteellisia: henkilöstön vaihtuvuutta, hoidon laadun rapautumista ja ihmisten kokemaa turvattomuutta.

Hoivan kestävyysvaje ei synny siksi, että ihmiset tekisivät työnsä huonosti. Se syntyy siksi, että järjestelmä vaatii hoivaa, jota se ei itse mahdollista.

Hoivan........

© Maaseudun Tulevaisuus