Käykö teille koskaan näin kaupassa: Mukaan tulee yhtä ja toista ylimääräistä, mutta tarpeellisia unohtuu?

Ihmiset määrittelevät itseään paitsi taitojensa myös vajavaisuuksiensa kautta. Joku sanoo olleensa aina huono matematiikassa, liikunnassa, käsitöissä – tai jopa kokonansa huono koulussa. Toinen on huono kielissä. Kolmas tunnustaa olevansa huono ihmissuhteissa.

Onkohan minulla kohtalontovereita ja virkaveljiä, kun olen huono kaupassa?

Kuinkahan monta kertaa olen kulkenut jälkiäni pitkin takaisin, penkonut villalankahyllyjä ja margariinikaappeja etsien autonavaimia.

Kauppareissuni pitkittyvät ja monimutkaistuvat. Tarpeelliset ostettavat unohtuvat, aikaa ja energiaa menee toisarvoisiin asioihin. Pääsyynä sille on pääkoppani omanlainen toimintatapa. Sille voisi löytyä vaikka millaisia diagnooseja, mutta sanon sitä vanhanaikaisesti hajamielisyydeksi.

Omia tavaroita – puhelin, ostoskassi, kukkaro – jää pitkin kauppaa. Kuinkahan monta kertaa olen kulkenut jälkiäni pitkin takaisin, penkonut villalankahyllyjä ja margariinikaappeja etsien autonavaimia.

Kerran ne olivat jääneet ostoskorin pohjalle, ja kauppa ehti juuri mennä kiinni, kun pimeällä parkkipaikalla kaivelin huolen yltyessä tyhjiä taskujani. Onneksi yksi myyjistä oli jäänyt ylitöihin ja vasta lukitsi takaovea, kun rynnin sinne.

Kuljimme yhdessä otsalampun valossa hämärän myymälän läpi (pimeä lähikauppa näyttää mystiseltä kuin Linnanmäki talviasussaan) – ja löysimme........

© Maaseudun Tulevaisuus