Kolumni|Toisessa maailmansodassa Suomen ja Puolan kohtalot sivusivat toisiaan, mutta sodan jälkeen tiet erosivat. Vaikka maita sitovat nyt yhteen monet tekijät, lähenemistä ei ole kirkossa kuulutettu.

Kun Puolan pää­ministeri Donald Tusk kaavaili loka­kuussa turva­paikan­haun jäädyttämistä, hän vetosi Suomen esimerkkiin. Viesti oli selvä: jos kunnialliseksi yhä uskottu Suomi tekee näin, asiassa tuskin on mitään hämärää.

Sama on toiminut toisinkin päin. Suomen raja­keskustelussa on vedottu siihen, miten Puola menetteli, kun maan itä­rajalle järjestettiin pakolais­aalto.

Tämä on uutta. Ovatko Suomi ja Puola siis lähenemässä? Sitä ei ole kirkossa kuulutettu, sillä historia viittaa pikemminkin toiseen suuntaan.

Venäjän keisarikunnan viimeiset sata vuotta Suomi ja pääosa Puolaa kuuluivat samaan imperiumiin. Puola oli vanha, kolmen naapurinsa jakama entinen suurvalta, jota Venäjällä oli jo pitkään karsastettu. Puolalaiset nousivat vuosina 1830 ja 1863 suuriin kapinoihin, jotka Venäjä kukisti voimalla. Puolan erioikeudet mitätöitiin.

Samaan aikaan Suomen heräävä........

© Helsingin Sanomat