On vain näennäisesti turvallista, jos teini makaa kaikki viikonloput kännykän ääressä oman kotinsa suojissa, kirjoittaa Marika Lehto kolumnissaan.

Keväisellä pyörälenkillä ohi vilahti etäisesti tuttua metsää. Muistin pyöräilleeni samaa soratietä kerran aiemminkin. Silloin minulla ei ollut vaippahousuja, kypärää ja vesipulloa, vaan farkut, kiharat ja lonkeropullo. Olinhan teini ja menossa luokkakaverini järjestämiin kotibileisiin.

Talo sijaitsi seitsemän kilometrin päässä kaupunkikeskustasta. En muista meidän edes keskustelleen kyytien pyytämisestä vanhemmiltamme. Sama tapahtui nuoruusvuosina viikoittain. Koskaan ei ollut liikaa kilometrejä, pakkasta tai lunta päästä omin neuvoin kaverille.

Siihen aikaan........

© Aamulehti