Kävin viikonloppuna katsomassa Aku Louhimiehen Lapin sodan. Se oli huomattavasti parempi elokuva kuin minkä kuvan eräistä lehtiarvioista sai. Siinä missä Louhimiehen filmi ei ole perinteinen sotaelokuva, Lapin sota ei ollut tavanomainen sota. Se on myös sota, jota ei Etelä-Suomessa tunneta yhtä hyvin kuin talvi- ja jatkosotaa. Toki elokuvassa kävellään paljon, mutta niin Lapin sodassa tehtiin. Saksalaiset olivat vetäytyessään tuhonneet sillat ja miinoittaneet tiet. Ajoneuvoilla ei päässyt eteenpäin. Arvostelu, että elokuvassa on vähän taistelukohtauksia ei myöskään ole osuva. Tornion ja Kemin valtausten jälkeen taistelut olivat enemmän kahakoita kuin laajamittaisia sotatoimia. Saksalaiset vetäytyivät ja suomalaiset seurasivat perässä. Loppuvuodesta 1944 sotatoimet olivat pääosin ohi. Kevät 1945 käytiin asemasotaa arktisissa oloissa käsivarren Lapissa.

Sotahistoriaan perehtyneenä tutkijana menin katsomaan elokuvaa historioitsijan silmin, vaikka tiesinkin, että kyseessä on Antti Tuurin Rauta-antura romaaniin perustuva fiktiivinen tarina. Vaikka kyseessä ei ole dokumentti, elokuvat vaikuttavat suuresti siihen minkälaisen kuvan muodostamme 81 vuotta sitten päättyneestä sodasta. Miettiipä vaikka Tuntemattoman sotilaan eri versioiden tai Pekka Parikan Talvisodan merkitystä.

Historiantutkijalle keskeinen kysymys ei elokuvaa katsoessa ole tapahtuiko kaikki........

© Uusi Suomi