Politiikassa ja yritystoiminnassa korostetaan paljon suunnitelmallisuutta. Puhutaan strategioista ja visioista. Hyvin usein strategioiden kohteet eivät kuitenkaan pääse suunnittelemaan, vaan ottavat päätökset vastaan sellaisina kuin ne annetaan.

Olin tällä viikolla lounaalla italialaisen tuttuni ja muutaman muun kanssa. Siinä tuli arvatenkin myös puhetta liiketoiminnasta. Tuttuni kysyi niiltä, jotka puhuivat erilaisista suunnitelmista, ”Tunnetko olevasi turvallisuusalueella?”

Hän tarkoitti tällä kysymyksellä sitä, onko henkilöllä sen verran turvallisuutta päätöksenteossa, että hänelle itselleen käy hyvin, vaikka organisaatio epäonnistuu.

Tuo on mainio kysymys, koska psykologisessa tutkimuksessakin on todistettu, että päätöksentekijän etäisyys päätöksenteon kohteena oleviin ihmisiin ja asioihin vaikuttaa päätöksenteon laatuun. Mitä kauempana päätöksentekijä on päätösten seurauksista, sitä helpompi hänen on käyttää siihen aikaa ja tehdä vaikkapa muita koskevia epäinhimillisiä päätöksiä.

Politiikan ja yritysmaailman kielessä on tällä hetkellä vahva me ja ne asetelma

Yrityksissä puhutaan siitä, kuinka me johtajat saamme ne työntekijät tekemään meille mieluisia asioita. Politiikassa mietitään, miten me poliitikot ja virkahenkilöt saamme yhteiskunnan toimimaan tahtomallamme tavalla.

Muistan, että siitä ei ole pitkää aikaa, kun sekä politiikassa että yrityksissä puhuttiin kansalaisten ja työntekijöiden aktivoimisesta mukaan päätöksentekoon. Sitten tapahtui se klassinen, joka on tapahtunut sata kertaa aikaisemmin.

Kriisissä valta keskitetään ja virheiden määrä jatkaa kasvuaan.

Mitä siinä silloin oikeasti tapahtuu?

Kun johtajat miettivät liikaa asioita keskenään, katoaa näkymä arkeen. Esimerkiksi innostetaan ihmisiä visioimaan omaa työtään, mutta arjen työt pitää silti tehdä ensin, joten sitä mahdollisuutta ei oikeasti olekaan.

Tai aktivoidaan ihmiset hakemaan töitä, mutta samalla heikennetään sosiaaliturvaa niin paljon, että heillä ei ole minkäänlaista turvallisuuden tunnetta tulevaisuuteensa, mikä taas vaikuttaa heidän kykyynsä saada itsestään parasta irti.

Nämä asiat ovat vielä jotenkin lyhyellä aikavälillä hyväksyttäviä. Joskus on tehtävä ikäviä päätöksiä, koska ilman ikäviä päätöksiä, kaikille käy huonosti. Mutta jos siihen samaan yhdistetään liian tarkat raamit, ihmisestä ja lopulta koko yhteiskunnasta tulee epätoivoinen.

Kun johtajat politiikassa tai yrityksissä sanovat liian tarkasti, mitä pitää tehdä ja miten, ollaan tilanteessa, jossa ihmiseltä kielletään luovuus ja yhteiskunnalta viedään kehitys.

© Uusi Suomi