menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Suomen ja suomalaisten omaisuudesta on pidettävä parempaa huolta

19 0
11.04.2026

Suomen suotuisan talouskehityksen suurin jarru on Suomeen lama-ajasta lähtien pesiytynyt huono tapa paikata valtion budjetteja myymällä valtion omaisuutta ostamatta muuta omaisuutta tilalle. Esim. pelkästään vuosina 1991–2015 kansallisomaisuutta on myyty 17,5 miljardin edestä [1].  

Tutkija Matias Mäkirannan mukaan [2] Solidium on perustamisestaan saakka saanut sijoituksilleen yli 9 prosentin keskimääräisen vuosittaisen tuoton. Jos myyty omaisuus olisi vaihdettu muuksi omaisuudeksi, kuten esimerkiksi Solidiumin sijoitusomaisuudeksi, ei Suomen velanhoitokyvystä tarvitsisi välttämättä huolehtia lainkaan. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että valtion omaisuuden myyminen syömävelaksi lopetettaisiin, ja että paikoin välttämättömistä omaisuuden myynneistä saatavat tulot sijoitetaan paremmin tuottaviin kohteisiin, kuten esimerkiksi korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrän kasvattamiseen, joiden osuus on huolestuttavan paljon alempi (39 %) kuin OECD:n keskiarvo (48 %) [3]. 

Omaisuuden myymistä seuraa jatkuva pääomatulojen menetys, jonka paikkaaminen vaatisi käytännössä verojen nostamista vastaavalla summalla. Näinhän ei tunnetusti Suomessa ole tehty, vaan verotusta on päinvastoin kevennetty huomattavasti. Tästä onkin seurannut velkataakan paisuminen ja EU:n tarkkailuluokalle joutuminen.  

Mielestäni huolestuttavinta tässä on se, että yksikään aiemmin mainitsemistani ilmiöistä ei ole korjattavissa leikkauksilla vaan oikeastaan päinvastoin: yleensä leikkaukset ovat vain synonyymi valtion omaisuuden myymiselle. Siksi leikkauksiin turvautumisesta seuraa vain kurjistumiskehitys, ja kun ongelman juurisyihin ei puututa, ongelma siirtyy vain kahta kauheampana seuraavien sukupolvien huoleksi. 

Samasta syystä myös Suomen tuottavuus on niin huonolla tolalla: oikeasti yritysten tuottavuus kasvaa kohisten, mutta valtiovallan poliittiset ratkaisut pudottavat tuottavuuden kokonaiskasvun nollaan. Hyvänä esimerkkinä viimeisten vuosikymmenien trendi sälyttää terveydenhuollon kustannukset valtion verovaroilla kustantamien kohtuuhintaisten julkisten palvelujen asemesta suomalaisten yritysten suoraan kustantamiin yksityisiin, tuottohakuisiin ja valitettavan usein ulkomaalaisomisteisiin [4] terveyspalveluihin. 

Suomen talous kasvaa Suomen ja suomalaisten omaisuuden kasvaessa. Tätä suotuisaa kehitystä ei tueta, jos Suomi myy omaisuuttaan maksaakseen velkojaan, joista valitettavasti vielä leijonanosa on ulkomaalaisten sijoittajien salkuissa.  

Lehto, Mika. ”Sonera, Fortum, Sampo… Suomen kansallisomaisuutta myyty 17,5 miljardilla eurolla” IS, 16.5.2016. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001180050.html 

Mäkiranta, Matias. “Orponhallitus toistaa edeltäjiensä virhettä: myy valtion omaisuutta.” Yle, 13.11.2024. https://yle.fi/a/74-20123455 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. “Educationat a Glance: Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus Suomessa edelleen alle OECD-maiden keskiarvon.” Valtioneuvosto, 9.9.2025 https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/education-at-a-glance-korkea-asteen-tutkinnon-suorittaneiden-osuus-suomessa-edelleen-alle-oecd-maiden-keskiarvon 

YLE. “Terveysalan yrityksistä valtaosa myyty ulkomaille.”Yle, 22.1.2009. https://yle.fi/a/3-5716419 


© Uusi Suomi