Missä päin maailmaa Kreml sotii jatkossa?
Venäjää määrittävät valtava maantieteellinen alue, rikkaat luonnonvarat, maan kokoon nähden rajallinen väestö ja kehittymätön talous. Kahden viimemainitun heikkouden vuoksi vain konventionaalisine asevoimeen maa ei kykene muodostamaan varteenotettavaa uhkaa muulle maailmalle. Siksi Putinin mafia onkin keskittynyt maan ydinpelotteen kehittämisen sellaiseksi, että muut maat eivät uskalla ottaa riskiä ajautumisesta sotilaalliseen konfliktiin sen kanssa.
Muutama vuosi sitten Putin katsoi ajankohdan kypsäksi maan kehittelemien uusien ”superaseiden” esittelylle. Niillä uhaten Kreml vaati Natoa vetäytymään pois Neuvostoliiton aiemmin hallitsemilta alueilta. Uhkavaatimuksen tultua torjutuksi Putin lähetti Venäjän joukot valtaamaan Ukrainaa. Alkujaan salamasodaksi tarkoitettu hyökkäys on muuttunut vuosia kestäneeksi ja Venäjältä jo nyt valtavasti resursseja vieneeksi kulutussodaksi, mutta Putin uskoo lopulta saavansa Ukrainan polvilleen ja voivansa jatkaa laajentumispyrkimyksiään myöhemmin muissa kohteissa. Venäjä nojaa Kiinan selustatukeen, jonka jatkuminen on varmempaa kuin USA:n tuki Ukrainalle ja Naton eurooppalaisille jäsenmaille.
Jotkut kommentaattorit epäilevät Venäjän haluja hyökätä Nato-maihin lähitulevaisuudessa, sillä maa on menettänyt Ukrainassa jo arviolta miljoona miestä ja kuluttanut valtaosan neuvostoajoilta periytyneistä valtavista asevarastoista. Toisaalta Venäjä on saanut uusien aseiden tuotantonsa pyörimään, kun........
© Uusi Suomi
