Ateneumissa on avautunut laaja taiteilija Eero Nelimarkan (1891-1977) taiteen ensimmäinen museonäyttely, jossa esillä on Nelimarkan monipuolinen, aikakausien kattava taide. Esillä on 220 teosta eri Nelimarkan tuotannosta.

Näyttelyn on kuratoinut Nelimarkka-tutkija Riitta Ojanperä.

Lyhyt perehtyminen paljastaa heti käsittämättömän monitahoisen persoonan. Eero Nelimarkkahan on tunnettu maalari, jonka lakeuskuvat ovat tavallaan itsestään selvyyksiä. Hänen maalauksiaan on monen kodin seinällä, hän on käsite. Mutta onko?

Hänen elämäkertansa todistaa harvinaisesta yhteiskunnallisesta ja taiteellisesta noususta, onnistuneesta pyrkimyksestä tehdä taidetta elämän puitteista piittaamatta, uskomattomasta lahjakkuudesta ja pelottomuudesta. Jos pyykkärin pojasta ja sokerileipurista tuleekin eurooppalainen, ajassaan elävä taiteilija, kyse on hämmästyttävästä miehestä, moni-ilmeisestä lahjakkuudesta, jonka ”kaikki tietävät”.

Ojanperä opastaa, että Nelimarkka oli varhainen modernisti, joka osasi painottaa taidettaan varhaiseen kauteen. Jos on syntynyt kaukaisessa Vaasassa vuonna 1891 ja maalaa 1900-luvun alun taideaallon mukana, matka on käsittämätön kouluttamattomalle miehelle.

Näyttelyssä näkyy siirtymä hienosti 30-luvun nelimarkoissa. Taiteilija on löytänyt lakeuden – ja myös ostavan yleisön, joka teki Nelimarkasta kotien taiteilijan. Lakeuksien perspektiivi kulkee horisonttiin, se on imevä ja kutsuva. Ei ihme, että hänen lakeuskuvauksensa ovat vetäneet ostajat. Joka on nähnyt lakeuden sisimpään, ymmärtää Nelimarkan pensselin.  Eteläpohjalaisen kulttuurin syvä ymmärtäminen on myös läsnä tummasävyisissä teoksissa.

Kiinnostavaa on, miten taloudellisesti menestyvä taiteilija arvotetaan, sillä Nelimarkkahan möi taulunsa. Ojanperä tietää, että Nelimarkalla on tuhansia tauluja, joiden määrää edes ei tiedetä, sillä hän maalasi aina matkoillaankin. Ja möi taulunsa saman tien.

Riitta Ojanperä toteaakin, että 60-, 70- ja 80-luvuilla on pidetty ongelmana, että Nelimarkka ei ollut ”moderni”, ja että hän myi teoksensa, mikä on näkynyt kirjoituksissa ambivalenssina. Ateneumin museonäyttelyssä ei tästä ambivalenssista ole näkyviä jälkiä, mutta sen sijaan jotain muuta.

Eteläpohjalaisuus ei ole vain lakeita maisemia, vaan Nelimarkan pohjalaisuus on myös interiöörejä, kansan kuvia, uskonnollisia hahmoja ja pukineita, joista huokuu tarkkasilmäinen kotiseudun tarkastelu ja rakkaus kuvattavaan. Kaupunkilaiseksi etabloitunut Nelimarkka ei unohtanut kotimaakuntaansa, jonka kuvissa on myös jäljet vaimon kotiseutuun Ala-Härmään.

Selfie-ajan ihmiset ymmärtänevät Eero Nelimarkan monen monet omakuvat. Kysymykset kuka olen, mistä tulen, mihin olen menossa ovat tuttuja someväen omakuville. Niin tai näin, monet omakuvat on kiinnostava ja hauskakin lisä näyttelyyn. Hänellä oli kadehdittava humoristinenkin näkemys itsestään ja omakuvistaan. Miksei.

Eero Nelimarkan nostaminen laajaan näyttelyn on Ateneumilta hieno ja yllättäväkin teko. Nimenä tuttu ja tunnettu taiteilija nousee siihen ulottuvuuteen, joka hän on taiteilijana.

Näyttelyyn on tuotettu upea teos Eero Nelimarkasta ja hänen taiteestaan. Kansallisgallerian tuottama elämäkerta seuraa Ateneumin tasokasta taidejulkaisujen sarjaa.

Näyttely 13.3. – 13.9.2026

© Uusi Suomi