Suomalaisten kielitaito kaventuu. Se ei johdu vain kiinnostuksen puutteesta, vaan on koulutuspoliittisten päätösten seuraus.

Guten Morgen, Frau Holtari! Guten Morgen, Frau Jalkanen!

Espoon Mankkaanpuron koulun tokaluokkalaisilla on alkamassa saksan tunti. Oppilaat toivottavat hyvät huomenet yhteen ääneen samalla tutulla nuotilla, joka on kaikunut kielten luokissa vuosikymmenet.

Tämän ryhmän erikoisuutena on kaksi opettajaa. Hanna Holtari ja Marjut Jalkanen kokevat mielekkääksi opettaa 24 oppilaan ryhmää kaksistaan ryhmän jakamisen sijaan.

Ensimmäinen vieras kieli eli A1-kieli on alkanut ekaluokan kevätlukukaudella. Tänään lauletaan ensin yhteislaulu ja sitten käydään läpi verbejä.

Ich schwimme. Ich tanze. Ich singe. Ich esse. Ich trinke. Ich schreibe. Ich zeichne.

Oppilaat eivät kumarru kirjan ylle vaan hyppäävät tuoleistaan ja esittävät keholla: uin, tanssin, syön, juon.

Paritehtävässä ich tanze innostaa niin, että kohta yksi on lattialla breikkausasennossa.

Verbejä etsitään myös sanasokkelosta. Tunnin päätteeksi lapset tapaavat ”punaisen ystävän”, joka on opetusvideosarjan käsinukkehahmo Socke.

”Tässä jaksossa Esther yrittää selvittää, mikä on Socken Hobby. Mitäs tarkoittaa Hobby?” Holtari kysyy, ja kyllähän oppilaat tietävät.

”Estherin harrastus on semmoinen…”

Mankkaanpuron tokaluokkalaiset edustavat harvinaista yhtä prosenttia suomalaisista koululaisista: A1-saksan lukijoita. Myös valinnaisen A2-saksan oppilasmäärät ovat pudonneet kolmannekseen 2000-luvun alusta.

Yli 90 prosentilla pakollinen vieras kieli on englanti. Usein vaihtoehtoa ei edes ole.

Myös Espoo esitti viime vuonna tavoitteen yhdenmukaistaa koulujen kielitarjontaa. Ensimmäiseksi kieleksi tulisi jatkossa englanti. Mankkaanpurollakin tarjottaisiin saksaa vasta A2-kielenä neljänneltä luokalta.

Esitys on tyrmistyttänyt kieltenopettajia. Sama muutos on uhannut A1-ranskaa Aarnivalkean ja Jousenkaaren kouluissa Tapio­lassa.

Kielen opiskelu nelosluokaltakin on toki hyvä – kuten missä iässä tahansa. Mutta sääli olisi menettää ajanjakso, jolloin lasten aivot ovat täysin virittyneet kielten oppimiseen. He omaksuvat sujuvasti vieraita äänteitä, ovat uteliaita, laulavat reippaasti musiikkivideon mukana ja muistavat lorut pitkien aikojen päästä.

Varhennetun kielenopetuksen vaikutus korostuu kielissä, joita lapset eivät kuule ja näe ympärillään jatkuvasti. A2-englannin neljännellä luokalla aloittavat osaavat paljon jo valmiiksi ja kirivät nopeasti ekaluokalla aloittaneiden tasolle.

Peruskoulun kieltenopetus on kaventunut rajusti, ja se heijastuu toiselle asteelle ja korkeakouluihin. Näin kertoo viime vuonna julkaistu visioraportti ”Vieraiden kielten opiskelun ja osaamisen tulevaisuus Suomessa”.

”Tällä hetkellä töihin tuleva sukupolvi osaa vähemmän kieliä kuin aiemmat. On yleinen käsitys, että englanti riittää”, sanoo Turun yliopiston ranskan kielen professori Marjut Johansson, yksi raportin tekijöistä.

Vaikka englannin kielen taito on keskeinen, kaikkialla englannin asema ja osaaminen ei ole sitä, mitä meillä oletetaan. Johansson ei näe, miten suomalaiset pärjäisivät maailmassa ilman kykyä viestiä ja luoda yhteyksiä myös muilla kielillä.

Väitetään, että kielet eivät enää kiinnosta. Johanssonin mukaan lapsia ja nuoria ei tästä tule syyllistää. Varsin iso osa haluaisi osata monia kieliä, kertoo kyselytutkimus, johon vastasi yli 1 600 nuorta.

”On ihan selvää, että rakenteelliset seikat ovat suurin syy.”

Kielitaidon kaventuminen alkoi siitä, kun kielten opetuksen velvoittavuutta vähennettiin kunnissa, Johansson sanoo.

Vuoteen 1998 asti jokaisen yli 30 000 asukkaan kunnan piti tarjota A1-kielenä vähintään viittä kieltä: englantia, saksaa, ranskaa, venäjää ja toista kotimaista. Kun velvoite poistui, suurin osa kunnista lakkasi säästösyistä tarjoamasta muuta kuin englantia.

Alueellinen vaihtelu on suurta. Esimerkiksi Tampereella tarjontaan on panostettu, ja yli 40 prosenttia koululaisista aloittaa ensimmäisenä........

© Suomen Kuvalehti