menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Ministeriön idea puuttua satojen­tuhansien suomalaisten palkkoihin hämmästyttää työmarkkinoilla – ”Olemme aika ison kysymyksen äärellä”

18 0
08.10.2026

”Aika ison kysymyksen äärellä”

Valtiovarainministeriön idea puuttua satojentuhansien suomalaisten palkkoihin ihmetyttää työmarkkinoilla.

Hyvinvointialueiden työnantajajärjestö hämmästelee ministeriön halua puuttua alueilla työskentelevien palkankorotuksiin.

”Ei kai kukaan halua palata takaisin tupoihin?” kysyy Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas.

”Sellainen kysymys tuli mieleen, kun näin tämän kirjauksen. Olin kuvitellut, että tupojen aika on ohi.”

Tupot eli tulopoliittiset kokonaisratkaisut olivat vuosituhannen taitteeseen saakka Suomessa tehtyjä työmarkkinaratkaisuja. Niissä valtio oli yhtenä osapuolena neuvottelemassa työnantajien ja palkansaajien keskusjärjestöjen kanssa. Neuvotteluissa oli tapana sopia palkankorotusten lisäksi myös laajemmin sosiaaliturvasta ja esimerkiksi veroratkaisuista.

Valtiovarainministeriö ehdotti keskiviikkona julkaistussa virkapuheenvuorossaan, että seuraava hallitus linjaisi ohjelmassaan, millä tavoin ”valtion vaikutusmahdollisuuksia hyvinvointialuealan sopimustoimintaan vahvistetaan”.

Perusteluna ministeriö käytti sitä, että hyvinvointialueiden menot maksaa pääosin valtio. Hyvinvointialueita rahoitetaan ensi vuonna noin 27,5 miljardilla eurolla, mikä on lähes kolmasosa kaikista valtion talousarvion eli budjetin määrärahoista.

KT neuvottelee hyvinvointialueita ja kuntia koskevista virka- ja työehtosopimuksista yhdessä palkansaajia edustavien järjestöjen kanssa.

KT on lakisääteinen työnantajaliitto, ja sen jäseniä ovat kuntien ja hyvinvointialueiden lisäksi muun muassa näiden määräysvallassa olevat yhtiöt sekä erilaiset yhtymät.

Hyvinvointialueiden työehtosopimukset hyväksytään KT:n hyvinvointialuejaostossa, Nybondas-Kangas taustoittaa. Sen jäsenet ovat alueiden työnantaja-asemassa olevia päättäjiä, ja voimasuhteet määräytyvät aluevaalien tuloksen mukaan.

”Jaoston jäsenenä on myös valtiovarainministeriön edustaja, jolla on täysivaltaisen jäsenen oikeudet”, Nybondas-Kangas sanoo.

Hänen mukaansa järjestely on toiminut toistaiseksi hyvin. Lisäksi ministeriö ja KT tekevät tämän lisäksi muutenkin yhteistyötä.

”Tulen tietysti käymään ministeriön yhteistyökumppaneiden kanssa keskustelua siitä, että miten tätä yhteistyötä tiivistetään, jos kerran ajatellaan, että näin pitäisi tehdä. Meillä on kyllä yhteistyölle aikaa.”

KT:n toimitusjohtaja huomauttaa, että........

© Suomen Kuvalehti