Nuoret tuovat työpaikoille uutta ajattelua, vaikka ansioluettelot olisivat vielä lyhyitä
Koulutus on edelleen hyvä vakuutus
Tulevaisuuden kokeneille osaajille pitäisi löytyä ensimmäiset työpaikat, kirjoittaa Matti Kalliokoski.
Työelämähuumorin klassikko on hakuilmoitus, jossa etsitään 25-vuotiasta työntekijää, jolla on takanaan kolmenkymmenen vuoden työkokemus.
Tekoälyaikana tämäkin vitsi on kokenut uuden tulemisen. Työpaikkojen katoamisesta huolestuneille on sanottu, että edelleen tarvitaan ihmistä, joka kokemuksensa avulla pystyy arvioimaan tekoälyn tuotoksia ja karsimaan jyvät akanoista.
Työuransa jälkipuoliskolla oleville tämä voi kuulostaa lohdulliselta. Nuoremmille ja varsinkin vastavalmistuneille viesti on huolestuttavampi.
Mistä löytyvät ensimmäiset työpaikat niille tulevaisuuden kokeneille osaajille, jos jo kynnys siirtyä työelämään on koko ajan korkeampi?
Yhteiskunnan muuttuessa on suuri houkutus yleistää yksittäiset havainnot. Varmasti on tapauksia, joissa kehittynyt tekniikka syrjäyttää uraansa aloittelevan ihmisen sivuun palkkatyöstä, mutta kuinka yleinen tämä ilmiö todella on?
Yhdysvalloista on jo kuultu tietoja, että tekoälylle altistuneissa........
