Ihanan huokea Helsinki

Pääkaupunki saavutti tavoitteensa. Kodin löytää nyt helposti, ja asumisesta tuli kohtuuhintaista.

Asuntomarkkinoilla vaikuttaisi olevan kaikki pielessä. Ainakin, jos silmäilee Helsingin Sanomissa tänä vuonna julkaistujen asuntojuttujen otsikkoja:

”Asunnot vain halpenevat, mutta suomalaiset eivät osta: ’Eivät nämä luvut hyviltä näytä’”

”Aika masentavalta näyttää”

”Vuokramarkkina on vääristynyt”

Juttuja voi kiittää siitä, että ne huomioivat hyvin asuntosijoittajan näkökulman. Toki ne heijastelevat myös muita ongelmia – jos on muuttoaikeita, omaa asuntoa on vaikea saada kaupaksi, ja taantuvilla paikkakunnilla entistä useampi talo ei kelpaa edes perinnöksi.

Vähemmälle huomiolle näyttäisi jääneen se, että pääkaupunkiseudun asuntotilanne on nyt monessa suhteessa historiallisen hyvä.­

Hurraa, Helsingin asuntopolitiikka toimii!

Näin iloitsi tietokirjailija Osmo Soininvaara blogissaan jo vuonna 2024. Helsingissä asumisesta oli tullut kohtuuhintaista, ja se johtui hänen mukaansa siitä, että kaupunki oli kasvattanut asuntotuotantoa merkittävästi.

Sittemmin asuntojen hinnat ovat laskeneet lisää.

Voittajiin lukeutuvat ensiasunnon ostajat. Vanhojen osakeasuntojen keskimääräinen neliöhinta Helsingissä on 4 916 euroa, matalin yhdeksään vuoteen. Erityisen huokealla oman kodin saa etäisestä lähiöstä tai naapurikaupungista Vantaalta.

Myös isompaan asuntoon vaihtaminen on nyt edullista, sillä välirahaa tarvitsee vähemmän kuin korkeiden hintojen aikana. Jotkut saattavat joutua myymään vanhan kotinsa tappiolla, mutta vastaavasti myös uuden saa entistä huokeammalla.

Ostamisen kynnystä pitäisi madaltaa myös se, että kesäkuusta alkaen asuntolainan on voinut saada jopa 40 vuodeksi.

Ehkä eniten on parantunut vuokralaisten tilanne.

Helsingin kotitalouksista noin puolet asuu vuokralla, ja heillä on nyt mistä valita. Esimerkiksi Oikotie-palvelussa on tarjolla noin 4 500 vuokra-asuntoa Helsingissä. Jos hakua laajentaa Espooseen ja Vantaalle, vaihtoehtojen määrä nousee yli 9 000:een.

Mittava tarjonta on pitänyt vuokrat kohtuullisina. Kaksion keskimääräinen vuokra pääkaupunkiseudulla on vuosien 2016 ja 2025 välillä noussut 1 050 eurosta 1 150 euroon, kertovat Eurostatin tilastot. Jos rahan arvon heikentyminen huomioidaan, vuokralla asuminen on tosiasiassa halventunut.

Samaan aikaan pääkaupunkiseudun väkiluku kasvoi 13 prosenttia, nopeammin kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan vastaavilla alueilla. Niillä kaksioiden keskivuokrat ovat nousseet näinä vuosina huomattavasti enemmän, esimerkiksi Kööpenhaminassa 1 200 eurosta 1 800 euroon.

Tosin muissa Pohjoismaissa myös talous on kasvanut selvästi nopeammin kuin Suomessa. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy vuokrahintojen kehityksen eriytymiseen, Osmo Soininvaara sanoo.

”Kööpenhamina on onnistunut kaupunki, mutta siellä on myös paljon nimbyilyä: kun minulla on jo asunto, tänne ei tarvita niitä lisää.”

Kuinka Soininvaara arvioisi Helsingin nykyistä asuntotilannetta asteikolla 4–10?

”Ehkä ysi miinus. Korkea arvosana tulee siitä, kun meitä vertaa muihin kasvaviin kaupunkeihin.”

Arvio ei ole aivan riippumaton, sillä Soininvaara istui vihreiden riveissä Helsingin kaupunginvaltuustossa vuodet 1985–2025 ja oli yksi tärkeimmistä pääkaupungin asuntopolitiikan muokkaajista.

Kaksioiden keskivuokra Pohjoismaiden pääkaupunkiseuduilla

Ennen oli moni asia huonommin, sanoo Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola. Hänet tunnetaan paitsi vuokravälittäjänä myös asuntopoliittisena keskustelijana.

Parikymmentä vuotta sitten Helsingissä oli aivan liian vähän pieniä vuokra-asuntoja, Metsola toteaa. Hän vertaa, että tilanne oli kuin Porissa jazzien aikaan, kun pienimmän ja surkeimmankin majoituksen hinta oli suhteettoman korkea.

”Huonokuntoinen kuudentoista neliön yksiö roskisnäkymin maksoi lähes saman kuin tuplasti suurempi asunto, vaikka porttikongissa olisi tuoksahtanut virtsa.”

Tukalinta oli matalapalkkaisilla, ja moni äänesti jaloillaan. Pääkaupunkiseudulla tuli pulaa muiden muassa palvelualojen työntekijöistä.

On useita selityksiä sille, miksi asumisesta tuli Helsingissä kohtuuhintaista.

Ratkaiseva askel oli, kun Paavo Lipposen demarijohtoinen hallitus purki vuokrasääntelyn vuonna 1995, Timo Metsola sanoo. Hinnoittelun vapauduttua asuntosijoittamisesta tuli mielekästä.

”Ennen sanottiin, että vuokra-asuntopula on........

© Suomen Kuvalehti