Inhimillisen typeryyden koko kirjo

Seitsemän päivän avioliitto -kokoelman novelleissa on helmiä, Herman Raivio kirjoittaa.

Marko Järvikallas on luonut mittavan näytelmäkirjailijan ja dramaturgin uran. Draamantajua löytyy myös hänen tuoreesta novellikokoelmastaan Seitsemän päivän avioliitto. Taito näkyy niin kohtausten rakentelussa kuin jännitteiden ylläpidossa. Jonkun toiminta näyttää ensisilmäyk­sellä järjelliseltä, muttei olekaan sitä, ja päinvastoin.

Kirjailijan aiempia novellikokoelmia on kehuttu hallituiksi, ytimekkäiksi ja hienovaraisiksi. Määreet sopivat Seitsemän päivän avioliittoonkin. Kaikki novellit eivät ole helmiä, mutta niitä mahtuu kokoelmaan tarpeeksi monta.

Kymmenen novellin polttopisteessä on perhe. Kertojat tulevat monista sukupuoli- ja ikäryhmistä. Ihmisiä yhdistää se, että he ovat enemmän tai vähemmän hukassa – todellisuudelta, itseltään ja muilta.

Eroperheen tyttö vaikenee yhden vanhemman kanssa mutta puhuu toiselle paljonkin. Tyttö yrittää hahmottaa itseään jälkimmäisen uuden kumppanin kautta.

Vanhempi on joskus epäsovinnainen, kuten yhden miehen hoitokodissa asuva äiti, joka pössyttelee. Novelli käsittelee niin miehen suhdetta äitiinsä kuin urheilevaan tyttöystäväänsä. Mies katsoo kahta elämänsä naista yllättävästä kulmasta.

Yhdessä kertomuksessa äiti lähtee tyttärensä kanssa........

© Suomen Kuvalehti