menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Google saattoi rikkoa myös rakentamislakia – rangaistukset mahdollisia

14 0
previous day

Sittenkin rangaistus?

Teknologiajätti Googlen luvattomat hakkuut voivat johtaa rikosilmoituksiin, ympäristöjuristi sanoo.

Onko tosiaan niin, että teknologiayritys Google voi kaataa luvatta pohjoispohjalaista metsää eikä siitä seuraa mitään? Tätä on syyskuusta saakka päivitelty.

Silloin kävi ilmi, että Google on parturoinut noin 330 hehtaaria metsää Muhoksella ja vajaat 200 hehtaaria Kajaanissa, vaikka se ei olisi saanut vielä perustaa datakeskustyömaitaan. Ympäristövaikutusten arviointi on tekemättä. Laki edellyttää, että tällainen arviointi tehdään, mutta ei säädä laiminlyönnistä rangaistusta.

”Nyt julkisessa keskustelussa on lähinnä levitelty käsiä ja todettu, että olisi ollut hyvä odottaa se arviointi”, sanoo ympäristöjuristi Laura Kolehmainen Lakiasiaintoimisto Maailma Oy:stä. Se on voittoa tavoittelematon yritys, joka keskittyy ympäristöön liittyviin oikeudellisiin kysymyksiin.

Reilu viikko sitten Lupa- ja valvontavirasto määräsi, että ”valmistelutoimet” työmailla keskeytetään, mutta vahingot ovat ehtineet tapahtua. Maanantaina Googlen Suomen maajohtaja Antti Järvinen tuli julkisuuteen ja pyysi anteeksi, ”että ollaan tässä tilanteessa”. Hän sanoi, että viranomaiset ovat olleet tietoisia Googlen hakkuusuunnitelmista, mutta ei yksilöinyt, mitkä viranomaiset.

Laura Kolehmainen ei tyydy tähän. Hän on käynyt pykäliä läpi ja katsonut, ”eikö laista tosiaan löydy mitään kättä pitempää”, kuten hän muotoili sosiaalisen median........

© Suomen Kuvalehti