hämmennys: Yllätyskäänne: Kalle Leppikorpi nosti korvausriskin pöydälle

keskipiste: Kari Sihvo rakensi tälle tontille punatiilisen omakotitalon 45 vuotta sitten – Vasta nyt hän kuuli, että talo on aivan erityisellä paikalla

MAINOS: Tilaa Satakunnan Kansa Länsi-Suomi 1 €/kk.

”Meitä on opetettu olemaan haihattelematta, mutta unelmilla voi olla ratkaiseva merkitys”, Anna Kyhä-Mantere (vihr. sit.) kirjoittaa.

Nuorisobarometrin mukaan suomalaiset nuoret eivät uskalla enää haaveilla ja se jos mikä on surullista.

Maailma näyttäytyy hurjana, mutta välillä voi silmään osua myös jotain upeaa. Aiemmin tänä vuonna tapahtui jotain ilmiömäistä, kun ensimmäinen miehitetty avaruuslento Artemis II kiersi kuun takaa ja kävi kauempana avaruudessa kuin ihminen on koskaan aiemmin käynyt. Avaruusalus Orionin astronautit saivat kokea jotain aivan ainutlaatuista. Ensimmäisen kerran ihminen näki avaruudessa kuun takana maapallon. Pikkuruisen kuin rantapallon.

Ajatelkaa nyt, miltä näkymän on Orionista katsottuna täytynyt näyttää. Itse olen niin helposti innostuvaa sorttia, että haltioidun joskus pelkistä pilvistä tai kaupungin valoista ihan tavallisessa lentokoneessa.

Sitten on tietysti se, että nämä astronautit eivät lähteneet kuulennolle katselemaan maisemia, vaan heillä oli siellä ihan oikeaa tekemistä. Sattumalta Artemiille ei päätynyt kukaan.

Avaruuteen päätyäkseen astronautit ovat tietenkin alansa ilmiömäisiä huippuja, mutta valtavan työmäärän lisäksi heidän on täytynyt myös uskaltaa unelmoida. Harva sinne lopulta päätyy, mutta olen melko varma siitä, että yksikään, joka ei uskalla unelmoida, ei koskaan päädy avaruuteen.

Takaisin tavallisuuteen, jossa tämä onkin arkeni vakioaihe: kunpa nuoret vielä uskaltaisivat unelmoida ja luottaa tulevaan. Ei välttämättä siitä samasta avaruudesta, mutta varmuudella jokaisella on jokin oma avaruus, jokin oma haave. Ainakin lapsilla vielä........

© Satakunnan Kansa