Ihmiset ahdistuvat, kun maailma karkaa liian kauas
Kolumni|Globalisaation piti poistaa etäisyyksien merkitys, mutta kävikin päinvastoin: moni on huomannut palvelujen ja työpaikkojen siirtyneen entistä kauemmas.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vakituinen kolumnisti.
Vuosituhannen vaihteessa esitettiin toiveikkaita ennustuksia etäisyyden kuolemasta. Etäisyyden uskottiin menettävän merkityksensä kiihtyvän globalisaation myötä.
Viestintäteknologian nopean kehityksen myötä yhteydenpidosta pitkien etäisyyksien päähän oli tullut hämmästyttävän vaivatonta. Yritykset siirsivät tuotantoaan ketterästi tuhansien kilometrien päähän, ja tavara virtasi yhä saumattomammin kansallisten rajojen yli.
Halpalentoyhtiöiden läpimurron myötä Euroopan laidalla asuvien suomalaistenkin etäisyys eurooppalaisiin suurkaupunkeihin tuntui kutistuvan lähes olemattomiin.
Etäisyys ei kuitenkaan kuollut vaan politisoitui. Merkittävä osa nykyhetken poliittisista kamppailuista liittyy juuri etäisyyteen. Kutsumme ilmiötä johtamassani ETPO-tutkimushankkeessa etäisyyden politiikaksi.
Etäisyyden politiikka tekee näkyväksi sen, että pitkät etäisyydet eivät ole pelkästään tekninen kysymys, joka on ratkaistavissa teknologisilla innovaatioilla. Kun........
© Helsingin Sanomat
