Kolumni|Suomalaisia heräteltiin taas päiväunilta – rajoillamme todella käydään sotaa
Pirkanmaa: Tampereen ja Kangasalan nelikaistatie viivästyy ja kallistuu – ”hihaveikkaus” jo 150 miljoonaa euroa
Talous: Pirkanmaan taloudessa piilee yllättäviä valonpilkahduksia – Nämä alat kasvavat nyt
Suomalaisia heräteltiin taas päiväunilta – rajoillamme todella käydään sotaa
Ukrainan tukijana joudumme sietämään sen tosiasian, että lennokkeja voi joskus eksyä tännekin.
Kuva: Toni Repo / Aamulehti
Uutiset tavoittivat minut kesken rauhallisen sunnuntaipäivän.
Ensin ihmetytti. Epäilty alueloukkaus miehittämättömillä lennokeilla. Kaksi droonia pudonnut maahan Kouvolan seudulla. Siis Suomessa! Mitä tapahtuu?
Seuraavaksi huoletti. Miten pienen lentokoneen kokoisia lennokkeja voi harhautua syvälle sisämaahan? Mitä jos sellainen osuisi rakennukseen, jossa on ihmisiä?
Pian helpotti. Kokonaiskuva hahmottui sunnuntaina iltapäivän edetessä. Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa. Ei siis ole hätää, näinkin voi käydä.
Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa on levinnyt Suomenlahdelle ja Suomen rajojen tuntumaan. Ukraina on iskenyt lennokeilla Venäjälle esimerkiksi Koiviston öljysatamaan ja Viipuriin. Ukraina pyrkii tukkimaan Venäjälle valuvia öljyrahahanoja.
Ukrainalaisia lennokkeja voi harhautua myös Suomeen. Kouvolaan eksyneiden tapausta tutkitaan törkeänä yleisvaaran tuottamuksena.
Suomen pitää tietysti huolehtia kyvykkyydestään tunnistaa ja torjua tänne harhautuvia tai suunnattuja drooneja. Sunnuntain tapahtumat löivät bensaa keskustelun liekkeihin. Varauduttu on, mutta onko siinä yhä petrattavaa?
Se on toki tärkeä kysymys, mutta tärkeintä on katsoa kokonaisuutta.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt jo neljä vuotta ja ukrainalaisten piina vielä paljon pidempään. Ukraina ei ole saanut riittävästi tukea, koska Ukrainan tukijat pelkäävät Venäjää ja sen ydinasearsenaalia. Se on ymmärrettävää.
Samaan aikaan on ymmärrettävä, että Ukraina puolustautuu niin hyvin kuin pystyy. Ukraina on jatkuvan pommituksen ja hyökkäyksen kohteena ja ottaa iskuja vastaan koko muun Euroopan edestä.
Ukrainasta on tullut erittäin kyvykäs droonisodankäynnin pioneeri. Ukraina on riippuvainen saamastaan tuesta, mutta se ei varmasti luovuta.
Ukrainan tukijana joudumme sietämään sen tosiasian, että lennokkeja voi joskus eksyä tännekin. Sanomattakin on selvää, että syypää ja yhteinen uhka löytyy itärajan takaa.
Sunnuntain tapahtumiin voi suhtautua myös hyvänä herätyksenä tavallisille suomalaisille. Meidän on helppo jatkaa mukavaa arkeamme ja turtua uutisiin Ukrainasta. Minäkin seurasin lennokkiuutisia Nokia-areenan pehmeällä istuimella Ilveksen kiekkomatsissa.
Viime aikoina otsikoissa on ollut erityisesti Iran, ihan syystäkin. Tosiasiassa sota Euroopassa on lähellä ja kansainvälinen politiikka erittäin epävakaata.
Emme ehkä ole juuri nyt uhattuna, mutta varautumisen merkitystä ja Ukrainan tukemista ei pidä unohtaa hetkeksikään.
Samalla tavallistenkin ihmisten ymmärrys nykyaikaisesta sodankäynnistä eri ulottuvuuksineen kasvaa.
Kirjoittaja on Aamulehden toimituspäällikkö
Lue lisää kirjoittajalta
Tämä Suomeen harhautuneista drooneista tiedetään nyt
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita
Tuoreimmat tähtijutut
