Kreikkalainen runoilija Arkhilokhos tiivisti jo antiikin aikana kaksi tapaa olla maailmassa: ”Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.” Filosofi Isaiah Berlin nosti tämän jaottelun 1953 julkaistussa esseessään ajatteluhistorian ikoniseksi kuvaksi. Tolstoi, hän kirjoitti, oli syntyjään kettu, joka pyrki epätoivoisesti olemaan siili.

Lukiessani jälleen kerran uutisia Suomen hyvinvointialueiden taloustilanteesta,  budjettiriihestä, hyvinvointialueita koskevista suunnitelmista, alueiden tekemistäkanteluista ja ulostuloista, huomaan ajattelevani: tässä on sama jännite. Tässä on siilejä ja kettuja. Ja se on paljon mielenkiintoisempaa kuin pelkät euroluvut.

Kaikki valittavat samaa — mutta eivät tarkoita samaa

Hyvinvointialueet esittävät julkisuudessa hämmästyttävän yhdenmukaisen kritiikinsä: rahoitusmalli on väärä, valtio ei anna tarpeeksi, laskentaperusteet syrjivät meitä.

Mutta kun kuuntelee tarkemmin, huomaa että perusteissa on merkittävä ero.

Jotkut alueet ovat saaneet taloutensa kohtuulliseen kuntoon. Ne ovat tehneet rakenteellisia muutoksia, löytäneet toiminnallisia säästöjä ilman että palvelut ovat romahtaneet, ja niiden kritiikki rahoitusmallista on periaatteellista: malli ei tunnista pitkän aikavälin investointien logiikkaa, se rankaisee tehokkaita ja palkitsee tehottomia, se ohjaa väärällä tavalla.

Toiset alueet sen sijaan ovat tilanteessa, jossa kuoppa syvenee vuosi vuodelta. Niiden kritiikki rahoitusmallista on eksistentiaalista: ilman lisärahaa me emme selviä. Peruste on sama sanoin, mutta motiivi on eri. Ensimmäinen ryhmä kritisoi järjestelmää periaatteesta. Toinen kritisoi sitä pelastautuakseen.

Julkisuudessa nämä kaksi ääntä sulautuvat yhteen.

Siili johtaa — kunnes joutuu käpertymään

Otetaan sitten johtaminen.........

© Uusi Suomi