Kun Vladimir Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, sodan ensimmäinen vaihe oli salamasodan yritys. Kiovan piti kaatua päivissä. Se epäonnistui.

Toinen vaihe oli alueiden nopea haltuunotto ja poliittinen pakottaminen. Sekin kariutui.

Kolmas vaihe muuttui kulutussodaksi: tykistöä, miinakenttiä, juoksuhautoja, systemaattista infrastruktuurin tuhoamista.

Neljäs vaihe oli osittainen mobilisaatio ja Venäjän talouden siirtäminen sotatalouden logiikkaan.

Nyt olemme viidennessä vaiheessa. Se ei näy pelkästään rintamakartoissa. Se näkyy neuvottelupöydissä, aikatauluissa ja lännen poliittisessa keskustelussa.

Sodan viides vaihe on kulutussodan yhdistyminen poliittiseen viivytystaktiikkaan.

Venäjä ei ole saavuttanut alkuperäisiä tavoitteitaan. Ukraina ei romahtanut, “denatsifikaatio” jäi propagandaksi ja “demilitarisaatio” kääntyi päinvastaiseksi: Ukrainasta tuli sotilaallisesti vahvempi kuin ennen vuotta 2022. Myöskään vaatimus Naton pysäyttämisestä ei toteutunut – NATO laajeni ja Itämeren strateginen tasapaino muuttui pysyvästi Suomin ja Ruotsin jäsenyyksien myötä.

Mutta strateginen epäonnistuminen ei tarkoita strategista luopumista.

Viimeaikaiset arviot, muun muassa Institute for the Study of War -ajatushautomon analyysit, viittaavat siihen, että Kreml ei lähesty neuvotteluja rauhan välineenä vaan sodankäynnin jatkeena. Neuvotteluprosessi toimii työkaluna, jolla hallitaan aikaa. Se luo vaikutelman etenemisestä kohti ratkaisua samalla, kun taistelukenttää muokataan Venäjälle edullisemmaksi.

Tämä on olennaista ymmärtää. Kulutussodassa ratkaisevaa ei ole yksittäinen läpimurto vaan kestävyys. Kun siihen yhdistetään poliittinen viivytys, tavoitteena ei ole vain kuluttaa vastustajan sotilaallisia resursseja, vaan myös vastustajan poliittista yhtenäisyyttä.

Jokainen viivästynyt aseapupäätös, jokainen lännen sisäinen erimielisyys, jokainen epävarmuus tulevasta sitoutumisesta on osa tätä strategista aikapeliä. Jos Venäjä ei kykene voittamaan nopeasti, se pyrkii voittamaan hitaasti – viivyttämällä sotaa niin, että demokraattisten yhteiskuntien poliittiset toimet alkavat toimia sitä itseään vastaan.

Autoritaarinen järjestelmä voi keskittää päätöksenteon, hallita informaatiotilaa ja sietää taloudellista rasitusta eri tavalla kuin avoimet yhteiskunnat. Siksi sodan viides vaihe ei kohdistu vain Ukrainaan. Se kohdistuu lännen kestävyyteen.

Tämä tekee tilanteesta strategisesti vaarallisen mutta myös selkeän. Jos neuvotteluista tulee pelkkä viivytystyökalu, rauhan illuusio voi heikentää todellista pelotetta. Jos taas länsi tunnistaa aikastrategian ja vastaa siihen pitkäjänteisellä, ennakoivalla tuella ja omalla teollisella kapasiteetilla, viivytyksestä tulee Venäjän rasite, ei sen etu.

Putinin alkuperäinen suunnitelma epäonnistui. Nyt käynnissä on suunnitelma, jossa mittarina ei ole nopea voitto vaan ajan kuluminen. Siksi keskeinen kysymys ei ole enää, missä rintamalinja kulkee tänään. Keskeinen kysymys on, kuka hallitsee aikaa huomenna.

Sodan viides vaihe ei ratkaise vain Ukrainan tulevaisuutta. Se määrittää, millainen Euroopan turvallisuusjärjestys syntyy seuraaviksi vuosikymmeniksi.

© Uusi Suomi