Muistisairaan läheisen taival alkaa usein turhautumisesta.

Pikkuhiljaa hän havahtuu siihen, että läheiselle saa selittää tismalleen samat asiat jopa saman päivän aikana useaan otteeseen.

Oma heräämiseni tapahtui neljä vuotta sitten, kun minun piti kertoa isälleni uudelleen ja uudelleen, että äitini on saattohoidossa.

Toki yritin laittaa asian surun ja järkytyksen piikkiin, mutta kyllähän se tuntui oudolta. Jopa ärsyttävältä.

“Eikö tuollainen iso ja kamala asia pysy hitto soikoon mielessä?”

Äidin kuoltua minun ja veljeni piti surun lisäksi luovia siinä uudessa todellisuudessa, että isämme muistamattomuus ei ole normaalia vanhuudenhöperyyttä. Heti, kun saimme kuolemaan liittyvät välttämättömyydet hoidettua, aloimme edistää isän tutkimuksia.

Kukaan........

© Savon Sanomat