Parissa aiemmassa kolumnissani olen haukkunut Suomen vuodenajoista talven ja kevään. Kesästä kai ei kukaan keksi mitään pahaa sanottavaa, paitsi tietenkin sen petokselta tuntuvan lyhyyden. Otettakoon nyt siis hellävaraiseen käsittelyyn syksy ja sen pimeys, jonka voiton merkiksi vietimme syyspäiväntasausta kuukausi sitten. Näistä päivistä on vuoden pimeimpään päivään vielä pari kuukautta yön riemukkainta aikaa.

Syysmelankolian ja -melodraaman ikimuistoinen klassikko on ranskalaisen Paul Verlainen Syyslaulu (suomentanut Einari Aaltonen) vuodelta 1866. Moni loassa tarpoja pystynee ainakin toisinaan samastumaan runoilijan uupuneeseen toteamukseen "epätoivo on minulle työ". Vanhempi, Yrjö Kaijärven suomennos kertoo saman vieläkin surkeampaan sävyyn: "riutumus mun rintani voittaa". Varsinkin erityisen huonosti nukutun yön taituttua kylmäksi aamuksi ja ulko-oven auetessa hämärään harmauteen saattaa ihminen "tukahtua ja kalveta" astuessaan raa'an tuulen........

© Savon Sanomat