Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Pienet koulut ovat hyviä kouluja
Asiantuntijalta: Pienet koulut ovat hyviä kouluja
Sanna Petäjämaa, Anu Oikkonen ja Taina Peltonen kirjoittavat, että kouluverkon keskittäminen ja pienten koulujen lakkauttaminen heikentävät koulun arkea ja yhteisöllisyyttä. He nostavat esiin opettajien kuormituksen, kustannusten kasvun ja oppimistulosten heikkenemisen. Pienissä kouluissa opettajat viihtyvät, oppilaat saavat yksilöllistä tukea ja yhteisö voi hyvin.
Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan jopa puolet peruskoulun opettajista harkitsee säännöllisesti alan vaihtamista. Huoli on vakava, sillä myös opettajaopiskelijoiden jaksaminen on koetuksella jo ennen työuran alkua. Viime lokakuussa julkaistu OECD:n laaja tutkimus vahvisti saman suunnan: nuorten opettajien halu jättää ala on kasvussa.
Yksi keskeinen syy on kokemus arvostuksen puutteesta. Vain joka neljäs opettaja kokee, että päättäjät arvostavat heidän näkemyksiään. Tunnetta vahvistavat vuosien aikana koulutukseen kohdistuneet rahoitusleikkaukset.
Arkea kuormittavat myös työrauhan haasteet. Kurinpito on opettajien yleisimpiä huolenaiheita, ja samaan aikaan heidän odotetaan vastaavan yhä moninaisempiin oppilaiden tuen tarpeisiin.
Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet samaan aikaan, kun opettajien alanvaihtoaikeet ovat yleistyneet.
Samanaikaisesti suomalainen koulukenttä on muuttunut voimakkaasti: yli puolet peruskouluista on lakkautettu viimeisten vuosikymmenten aikana. Lakkautuspäätöksiä on perusteltu syntyvyyden laskulla ja säästöillä, mutta kehityksen seuraukset herättävät kysymyksiä.
Koulujen........
