Muistisairaan äitini viimeiset hetket saivat miettimään, miten Suomessa annettava hoito eroaa eutanasiasta

Vanhustenhoidossa tuli alkuvuodesta ilmi useita tilanteita, joita ei hyvinvointivaltion hoivakodissa pitäisi tulla.

Vanhus kuoli tukehtumalla, kun hänet oli sidottu tuoliin. Vanhus kuoli, kun turvaranneke ei hälyttänyt. Selityksinä oli, että rajoittamissäännöt ovat epäselvät ja että puhelinten lataus oli päässyt loppumaan.

Moni alan ammattilainen lisäsi, että esiin pilkisti vain jäävuoren huippu. Sen uskon.

Äitini nukkui pois kohujen aikaan, käsi minun kädessäni. Ihan niin seesteistä ei koko hoitokotiaika ollut. Tiuhaan vieraileva omainen varmaan koki, näki ja kuulikin enemmän kuin piti.

Myös keskustelut ystävien kanssa ja muistisairaiden läheisten ryhmissä sosiaalisessa mediassa kertovat paljon pinnan alta. Omaiset ovat kiitollisia vertaistuesta ja maallikolle vieraiden koodisanojen avaamisesta. Yritän auttaa muutamin tosielämän esimerkein.

Ensinnäkin: useimmat hoitajat hoitavat hommansa, osa suorastaan suurella sydämellä. He jaksavat silittää pelokasta päätä ja syöttää hitaasti avautuvaa........

© Maaseudun Tulevaisuus