Miksi pelastuslaitosten ja median työtä halutaan tarkoituksella vaikeuttaa?
Suomessa on tähän saakka tiedotettu kaikista tapahtuneista onnettomuuksista hyvin avoimesti. Hätäkeskuksen tekemät ensitiedotteet ovat olleet median ja myös kiinnostuneiden kansalaisten käytössä verkon Tilannehuoneen kautta.
Tilanne muuttuu syyskuun alusta. Tästä lähtien ensitiedotteet eivät ole enää automaattisesti julkisia ja niitä välittävä pelastustoimen valtakunnallinen mediapalvelu lakkaa toimimasta.
Tiedotusvastuu siirtyy syyskuun alusta alueellisille pelastuslaitoksille. Ne voivat itse päättää, mistä ja milloin ne tiedottavat. Teoriassa on siis mahdollista, että tänään tapahtuneesta onnettomuudesta tiedotetaan vaikka parin viikon päästä tai ei ollenkaan – onnettomuuksien uutisarvoa eivät enää mittaa journalistit vaan pelastusviranomaiset.
Uudistusta perustellaan pääasiassa kolmella syyllä, joista yksikään ei ole erityisen hyvä. Perusteita ovat........
