Pääkirjoitus: Haukkuvakin koira voi purra – Trumpia voi pitää outona mutta häntä ei kannata aliarvioida
Donald Trumpin uhopolitiikka on paikoin päätöntä, mutta ei pelkkää bluffia, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulli- ja talousjulistukset ovat usein kuin kotimaiselle televisioyleisölle suunnattua tahattoman koomista teatteria. Hänen tulliensa ja muiden päätöstensä vaikutukset voivat silti olla vakavia. Kuva: YURI GRIPAS / EPA / EFE / AOP
Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia ja hänen omaperäisiä menetelmiään voi perustellusti pitää kummallisina.
Mutta olisi virhe tulkita hänen uhopolitiikkaansa pelkästään bluffiksi ja tuudittautua sananparren uskomukseen, ettei haukkuva koira pure.
Juuri näin kuitenkin näyttää isohko osa finanssi- ja talousväestä – ja Venäjän presidentti Vladimir Putin – tulkinneen.
Esimerkiksi keväinen Taco-ilkkuminen ilmensi finanssiväen kenties varomatonta välinpitämättömyyttä. Taco-lyhenne syntyi sanoista Trump allways........
© Ilta-Sanomat
