Jääkiekko: Ilveksellä jättipanokset viimeisellä kierroksella – näin äärimmäisen kimurantti tilanne ratkeaa

Ihmiset: Katso tästä Tampereen seurakuntien kirkolliset ilmoitukset

Oletko miettinyt, kumpi sinulle on tärkeämpi? Sinä vai te?

Kun jokainen on oman onnensa seppä, ketä me olemme toisillemme silloin, kun meillä menee huonosti? kysyy Aamulehden uutispäällikkö Vesa Laitinen.

Se ajatus jysähti päähäni täysin odottamatta ja hyvin arkisessa tilanteessa. En normaalisti syö pikaruokaloissa, mutta teki tässä taannoin mieleni huikopalaa ja päätin tilata hampurilaisen. Menin tiskille, mutta en nähnyt missään ruokalistaa? Sitten tajusin, että järjestelmä odottaisi minun tilaavan kaiken koneelta – itsepalveluna. Ei käy. Haluan asioida ihmisen kanssa. Niin pitkään, kun saan itse päättää.

Lienen nykyajassa jo muinaisjäänne, kun haluan ihmisen. Mutta kun katson ympärilleni, näen kehityksen, joka vie meitä kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta kauemmas toisistamme. Se voi säästää joltakin rahaa, mutta kenellekään ei ole tietoa, mihin tämä ihmiskoe johtaa.

Suomalaisilla on nimittäin jo ennestään muita voimakkaampi omillaan pärjäämisen eetos. Apua ei pyydetä eikä velkaa jäädä.

Hampurilaisen tilaaminen itsepalveluautomaatilta on vielä harmiton esimerkki, mutta etätyö, digitalisoituminen, tekoäly, puhelinriippuvuus, individualismin lisääntyminen, vanhusten yksinäisyys, yhden hengen talouksien kasvava määrä ja nuoren ihmisen vaikeudet kohdata toista ihmistä voivat tehdä Suomessa pahaa jälkeä, jos kehitystä ei ohjaa kukaan. Luin juuri lehdestä, että moni nuori kipuilee jopa aidon seksin kanssa, kun jatkuva vertailu muihin aiheuttaa paineita.

Etätyön vaikutuksia on tähän asti pohdittu vain pinnallisesti siitä näkökulmasta, miten se voi vaikeuttaa hiljaisen tiedon siirtymistä, nuorten työntekijöiden oppimista tai innovaatioiden löytämistä. Kyse on mielestäni paljon suuremmasta asiasta. Siitä, mihin kuulumme ja kuinka tärkeää ihmisyyden kannalta on olla ihmisten keskellä, osa ryhmää.

Kuulin tapauksesta, jossa työpaikkaa vaihtanut suomalainen ei ensimmäisen puolen vuoden aikana ollut tavannut kertaakaan työkavereitaan ja pomonsakin vain kerran. Työt sujuivat etänä ihan normaalisti, mutta onko tuo ihmisen elämää? Luulen, että se on silti monelle ihan arkipäivää.

Toinen hyvin huolestuttava tapaus sattui ravintolassa. Tarjoilija oli niin arka ihmiskontakteille, että piiloutui keittiöön, jotta ei joutuisi puhumaan vieraille ihmisille.

Kun ihmiskontaktien vähentäminen yhdistyy koko ajan lisääntyvään yksilöllisyyden korostamiseen, jatkuvaan vertailuun muihin ja pettymysten välttelemiseen, Suomesta voi tulla hyvin ankea paikka.

Tässä kohtaa ajattelen hyvin itsekkäästi. Kun vanhenen, sairastun tai vammaudun, välittääkö minusta enää kukaan muu kuin läheiseni. Itse pärjäämisen eetos tulee aikanaan näkymään myös yhteiskunnan arvoissa ja sitä kautta päätöksenteossa. Kun jokainen on oman onnensa seppä, ketä me olemme toisillemme silloin, kun meillä menee huonosti? Toistemme kilpailijoita vai peräti vihollisia?

Entä mistä löytäisimme enää yhteishengen, jos meitä joskus uhkaisi ulkoinen vihollinen. Silloin todella joutuu testiin kumpi on tärkeämpi: minä vai me.

Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö

Lue lisää kirjoittajalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat tähtijutut

© Aamulehti