Olen viime aikoina pohtinut, miksi Suomen Venäjä-politiikka tuntuu niin usein olevan odottamista ja reagoimista. Odotamme, mitä Venäjä tekee seuraavaksi. Tuleeko uusi hybridihyökkäys, häiriöitä rajalle tai jokin muu turvallisuuttamme koetteleva tilanne? Sitten arvioimme tapahtunutta, varmistamme valmiuttamme ja alamme valmistautua seuraavaan.

Varmistamme varmistamasta päästyämme, onko meillä valmiutta valmiuteen

Ymmärrän hyvin, miksi näin toimitaan. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, ettei turvallisuudesta voi tinkiä eikä naapurin aikeisiin pidä suhtautua sinisilmäisesti. Mutta voisimmeko samalla kysyä, onko pelkkä varautuminen riittävä lähtökohta Suomen........

© Uusi Suomi