Venäjä on valmistellut lakiesityksen, joka antaisi sen johdolle oikeuden käyttää sotilaallista voimaa ulkomailla “kansalaisten suojelemiseksi” myös tilanteissa, joissa kyse on oikeudellisista prosesseista. Tämä on merkittävä muutos. Aiemmin vastaavat perustelut liittyivät suoraan fyysiseen uhkaan. Nyt pelkkä pidätys, syyte tai muu oikeudellinen tilanne voi riittää.

Lakiesitys liittyy suoraan muuttuneeseen kansainväliseen tilanteeseen. Venäläisiä toimijoita, mukaan lukien valtion johtoa ja sotilashenkilöstöä, on viime vuosina joutunut yhä enemmän kansainvälisen oikeudellisen tarkastelun kohteeksi. Samalla Venäjän ja lännen välinen vastakkainasettelu on syventynyt. Tässä ympäristössä laki toimii välineenä suojata omaa järjestelmää ja luoda painetta muita valtioita kohtaan.

Keskeinen muutos on kynnys. Sotilaallisen voiman käyttöä ei enää sidota vain aseelliseen uhkaan, vaan myös oikeudellisiin tilanteisiin. Tämä laajentaa merkittävästi sitä kehikkoa, jossa voimankäyttö voidaan perustella. Samalla se tekee toiminnasta joustavampaa Venäjän näkökulmasta.

Kyse ei kuitenkaan ole uudesta ilmiöstä, vaan kehityspolusta. Vuonna 2008 Georgia Venäjä perusteli sotilaallista toimintaansa Etelä-Ossetiassa kansalaisten ja rauhanturvaajien suojelemisella. Vuonna 2014 Krim sama argumentti laajeni koskemaan venäjänkielistä väestöä Ukrainassa. Molemmissa tapauksissa “suojelu” toimi keskeisenä perusteluna toimille, jotka johtivat alueellisiin muutoksiin.

Nyt tämä logiikka viedään pidemmälle. Aiemmin perustelut rakennettiin tilanteen mukaan. Nyt ne kirjataan lakiin valmiiksi. Tämä tarkoittaa, että perustelu on olemassa jo ennen tapahtumia. Se nopeuttaa päätöksentekoa ja madaltaa kynnystä toimia.

Samalla muutos kertoo ajattelutavan laajenemisesta. Sotilaallinen voima ei ole enää vain reaktio uhkaan, vaan myös keino vaikuttaa poliittisiin ja oikeudellisiin tilanteisiin. Se liittää voimankäytön osaksi laajempaa kokonaisuutta, jossa laki, informaatio ja sotilaallinen toiminta tukevat toisiaan.

On tärkeää ymmärtää, että kyse ei ole vain kansalaisten suojelemisesta. Taustalla on kolme keskeistä tavoitetta. Ensimmäinen on pelote. Laki viestii, että venäläisiin kohdistuvat toimet voivat johtaa laajempaan vastareaktioon. Toinen on suurvaltapoliittinen viesti. Venäjä haluaa osoittaa toimivansa globaalina toimijana, joka käyttää voimaa myös rajojensa ulkopuolella. Kolmas on legitimointi. Laki antaa sisäisen oikeutuksen toimille, joita voidaan esittää puolustuksellisina.

Suomen kannalta tämän kehityksen merkitys liittyy ennen kaikkea ennakoitavuuteen. Kyse ei ole siitä, että laki itsessään loisi suoran sotilaallisen uhan. Kyse on siitä, että voimankäytön perustelut laajenevat ja muuttuvat joustavammiksi. Tämä lisää epävarmuutta erityisesti tilanteissa, jotka sijoittuvat rauhan ja konfliktin välimaastoon.

Suomen on syytä tehdä tästä selkeitä johtopäätöksiä. Ensinnäkin tilannekuvan merkitys korostuu. On tunnistettava, miten Venäjä rakentaa perusteluja toimilleen ja millaisia viestejä niiden taakse sisältyy. Perustelut näkyvät usein jo ennen konkreettisia tekoja.

Toiseksi oikeudellinen selkeys on keskeistä. Viranomaistoiminnan on oltava johdonmukaista ja kestettävä tarkastelua. Epäselvyydet voivat tarjota tilaa ulkopuolisille tulkinnoille.

Kolmanneksi viestinnän rooli korostuu. Kansalaisten turvallisuuden tunne rakentuu avoimuudesta ja ymmärrettävästä tiedosta.

Neljänneksi on varauduttava harmaan alueen tilanteisiin. Oikeudelliset kiistat, yksittäiset tapaukset ja informaatioympäristö voivat kytkeytyä yhteen. Yksittäinen tapahtuma voi saada laajemman merkityksen, jos sitä käytetään osana vaikuttamista.

Keskeinen johtopäätös: “Kansalaisten suojeleminen” ei ole Venäjälle uusi argumentti, mutta nyt siitä tehdään järjestelmällinen työkalu. Tämä muuttaa tapaa, jolla voimankäyttöä perustellaan. Ja juuri siksi tätä kehitystä on syytä seurata tarkasti myös Suomessa.

© Uusi Suomi