Kirjailija Karo Hämäläinen palasi Berliiniin maratonille. Menneisyyttä ei pääse pakoon, mutta saako sen juostua kiinni?

Haju tulee pitkälle vastaan, kun nousen kaupunkijuna-aseman portaita. Muistan sen heti. Makkarakioskin tuoksussa on Berliinin identiteetti.

Nakkikioski on, mutta ei kahvia. On vain betonielementtejä samassa järjestyksessä silmänkantamattomiin.

Kävin edellisen kerran Marzahnissa tasan 20 vuotta sitten. Asuin tuolloin Berliinissä, ja syyskuussa 2006 juoksin kotikaupungissa toisen maratonini. Osallistujat saivat kisapäiväksi ilmaisen joukkoliikennelipun. Niinpä juoksun ja suihkun jälkeen juhlistin suoritustani ajelemalla raitiovaunulla Marzahniin.

Olen taas samalla asialla. On perjantaiaamu, ja olen tullut osallistumaan sunnuntaina juostavalle Berliinin maratonille.

Marzahnin jättilähiö oli yksi hankkeista, joilla Itä-Saksan sosialistinen yhtenäispuolue pyrki ratkaisemaan asunto-ongelman vuoteen 1990 mennessä.

Ratkesikin. Jos ei asuntokysymys, niin itse DDR. Saksat yhdistyivät 3. lokakuuta 1990. Vuotta aiemmin itäberliiniläiset olivat kaataneet kaupungin jakaneen betonielementtien rivistön.

Tihuuttaa. Supermarketin pystykahvila myy pahvikahvin luottokortilla.

Kaikki näyttää siltä kuin muistikuvassani. Joudun pinnistelemään: mikä on muuttunut? Autojen vuosimallit ovat uudempia, mutta yhtä lailla autokanta on vanhaa niin kuin silloin. Suuret betoniset katulaatat ovat vinksallaan niin kuin olivat edelliselläkin vierailullani, mutta kai niitä on tällä välin korjailtu?

Enemmän minä olen muuttunut tänä aikana kuin Marzahn. Vai olenko? Kostea puu painaa farkkujen läpi ja järsin 39 sentin siemensämpylää paperipussista lähiön ränsistyneellä suihkualtaalla kuin reppureissaajana. Kirjoitan ja juoksen, kun en ole niistäkään päässyt eroon.

Raitiovaunu kolistelee katutöiden halki kohti Alexanderplatzia. Rakennukset muuttuvat tutuiksi.

Tästä kadunkulmasta käännyin silloin lyhyellä aamulenkillä!

Näen ikkunasta vanhan asuintaloni kulman. Talossa asui entistä DDR:n eliittiä, joka oli syntynyt fasistiseen Saksaan, tehnyt työuransa kommunistisessa Saksassa ja eli eläkepäiviään kapitalistisessa Saksassa.

Hississä naapuri oli kertonut valmentaneensa kestävyysjuoksijoita Moskovan olympialaisiin. Osasin olla tiedustelematta, oliko hän koulutukseltaan kemisti.

Berliiniin on helppo tulla, ja pidän kaupungista paljon. Miksen ole sittemmin käynyt täällä? Epäilemättä olen suojellut itseäni. En ole halunnut palata, koska Berliinissä muistaisin sen, mikä on ollut ja mikä olisi silloin vielä ollut mahdollista. Nyt tiedän, mitä on ja mitä ei.

Mitä pidempi jänneväli, sitä kevyemmät askeleet saavat sillan murtumaan. Siksi halusin Berliiniin nyt.

Maraton antoi hyvän syyn. Lisäksi saan keskittyä juoksukilpailuun sen sijaan, että piehtaroisin entisessä elämässäni, jota kyynelehtiminen ei kuitenkaan tuo takaisin.

Juoksu armahtaa. Kun muu ei auta, voi juosta niin kovaa niin kauan, että ei enää tunne muuta kuin veren kohinan.

2000-luvun alussakin elettiin jonkinlaista maratonbuumia, mutta silloin Berliinin maratonille pääsi, kunhan ilmoittautui ajoissa. Nykyisin suurimpien maratonien juokseminen on arpapeliä.

Lontoon maraton muutettiin ensi keväästä alkaen kaksipäiväiseksi – lähdöt ovat lauan­taina ja sunnuntaina – jotta osallistujamäärää voitiin laajentaa sataantuhanteen. Arvontaan osallistui 1 338 544 halukasta. Koska osa starttipaikoista on varattu hyväntekeväisyyskeräyksiin, kansainvälisille matkanjärjestäjille ja kovakuntoisille briteille, vain joka kolmastoista sai osallistumisoikeuden. En kuulunut onnekkaisiin.

Berliinin ohella yhdysvaltalaisille suurmaratoneille Bostoniin, New Yorkiin ja Chicagoon saa taatun paikan riittävällä ajalla, ja aikarajat höllentyvät ikäluokittain.

45 vuotta täyttänyt mies pääsee Berliiniin, jos on näyttää kahdelta edelliseltä vuodelta 2.55:n alitus. Siksi tiesin jo toissa kesänä, että juoksisin tänä viikonloppuna täällä. Ilmoittautua täytyi vuosi sitten.

Huippu-urheilijat ovat oma lukunsa. Sen sijaan, että he maksaisivat muutaman sadan euron osallistumismaksuja, heille maksetaan osallistumisesta. Maalissa voittajaa odottaa shekki, jossa on viisi tai kuusi numeroa.

Harrastajamäärän kasvun myötä maratonista on tullut urheiluvälinevalmistajille kiinnostava kohde ja ammattiurheilijoille yleisurheilun rahalaji. Pitkien ratamatkojen mestarit hakeutuvat maratonille ja puolikkaalle. Maratonien voitoista kilpailevien keskuudessa suurmaratonit ovat tärkeämpiä kuin olympialaisia vähäisemmät arvokisat.

Yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa stadionille saatiin parhaana iltana hieman yli 20 000 katsojaa. Berliinin maratonille osallistui 56 000 juoksijaa. Kadunvarsiyleisö arvioidaan........

© Suomen Kuvalehti