Ajattelin aina, että kehitys kulkee eteenpäin, maailmasta tulee entistä ehompi ja joskus vielä naisen euro on täysi euro. Mutta nuoret naiset ovat keksineet, että eurot voi saada oman ulkonäköön perustuvan markkina-arvonsa kautta vastakkaiselta sukupuolelta, jos löytää sopivan provider-miehen eli elättäjämiehen. Tai jos ei ihan provideria, niin sentään vaikka sugar daddyn, miehen, joka ostelee tavaroita saadakseen luvan näyttäytyä joskus neitosen seurassa.

Jotain tämä kertoo ajastamme. Ensireaktioni tähän ilmiöön oli tyrmistys.

Mediakritiikin ja ylipäätään ajattelun yksi tärkeä opinkohta minkä tahansa uuden ilmiön kohdalla kuitenkin on, kuka tai ketkä hyötyvät taloudellisesti tai poliittisesti mistäkin trendistä. Sellaisen levittämiseen ei nykyään tarvita kuin kännykkä ja riittävän monta seuraajaa somessa. Mutta onko minkään muoti-ilmiön takana nuori nainen itse? Ainakin tämä trendi kannustaa kuluttamaan ja laittamaan rahaa elätettävän naisen ulkonäköön, joten vähintään vaate- ja kosmetiikkateollisuus hyötyvät.

Somessa hehkutettuun unelmahöttöön elättäjämiehistä kuuluu myös se, että vahvojen ja varakkaiden uroiden eli chad-miesten nähdään saavan kaikki naiset. Nuoreen mieleen voi iskostua myös somessa kulkeva tradwife-haave. Sen mukaan naisen suurin tavoite elämässä on kodin pyörittäminen ja miehen arjen helpoksi tekeminen. Trendin juuret ovat feminismin vastaisissa liikkeissä sekä yhdysvaltalaisessa kristillisessä herätysliikkeessä. Se kytkeytyy myös Yhdysvaltain konservatiivipolitiikkaan.

Kun sosiaalisessa mediassa vallalle paukahtaa uusi ilmiö, se täyttää nuoren arjen täysin. 

Kun sosiaalisessa mediassa vallalle paukahtaa uusi ilmiö, se täyttää nuoren arjen täysin. 

Sota-ajan eläneet mummoni olisivat ihmeissään, jos olisivat näistä trendeistä kuulemassa. Eivät he puhuneet elättäjistä, vaan tekivät peltotöitä niin yksin kuin yhdessä puolisonsa kanssa. Puhtainta rakkautta ei ollut shoppailu, vaan yhdessä tekeminen. Suuressa suvaitsevaisuudessaan mummot saattaisivat kuitenkin ymmärtää ilmiötä ihmisen ikävänä toisen luo. Saattaisivat toppuutella, että eihän ihan näin ajateltu tai toivottu seuraavien naissukupolvien elävän.

Kauneus on yhtä katoavaista kuin maallinen mammona ja ruoho voi olla aidan takana vihreämpää. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Nämä viisaudet he saattaisivat kertoa varoituksena, sillä sairaudet, rypyt ja rahan katoaminen vain pariskunnan toisen osapuolen taskuun voivat murentaa provider-miehen kelkkaan lähteneen – eikä elättäjäkään ole kuolematon.

Se, mikä nykyajan erottaa ydinperheiden kulta-ajasta eli 1950-luvusta on media, jonka kautta uudet asiat leviävät. Kun sosiaalisessa mediassa vallalle paukahtaa uusi ilmiö, se täyttää nuoren arjen täysin. Mummoni olisivat ehkä tuhahtaneet uudelle trendille ja napsauttaneet radionsa tai mustavalkotelevisionsa kiinni. Siihen olisi loppunut vouhotus uusimmasta villityksestä. Nuori ei sulje somea niin vain.

Mutta mitä sanoisi Minna Canth nykynaiselle, joka etsii provider-miestä? Lukisi hänelle ehkä otteen Työmiehen vaimosta, jossa miehen juoppous vie kaikki rahat, siis sekä miehen että naisen. Tai kutsuisi salonkiinsa elättäjämiehestä haaveilevan juttuseuraksi yksinhuoltajia, mummoja, yrittäjiä, kirjailijoita ja vaikkapa naisia yliopistomaailmasta tai lääkärikunnasta. Osa naisista voisi täyttää useammankin roolituksen samassa persoonassa. Osallistujat voisivat sitten pohtia, onko viisasta laittaa munansa yhteen koriin, kun suunnittelee tulevaisuuttaan.

© Savon Sanomat