Kenen luvalla räksä pomppii minun pihallani
Helsingin hallinto-oikeus otti toukokuussa kantaa siihen, voiko pikkulintujen ääntelyä ulkona pitää vaarana ihmisen terveydelle. Oikeus linjasi, että ei voi.
Kaikki lähti liikkeelle, kun varpusparvi oli tehnyt Malminkartanossa sijaitsevan kerrostalon räystään alle pesän ja naapuritalossa asunut asukas koki linnut tuhoeläiminä ja sirkutuksen suorastaan terveyshaittana. Asukas valitti tonttirajoja kunnioittamattomista linnuista kaupungin viranomaisille, sitten poliitikoille ympäristö- ja lupajaostossa ja lopulta hallinto-oikeuteen, mutta kuten yhteiskunnan rattaissa usein käy: Pienen ihmisen kärsimys ohitetaan julmasti ja oikeus totesi, että lintuja ja niiden kamalaa liverrystä pitää vaan sietää.
Kaikki sympatiat ja empatiat tälle asukkaalle. Onneksi hän ei asu täällä periferiassa, jossa luonto on karannut........
© Savon Sanomat
