Kaikki sormen heristäjät ja vanhojen aikojen vanhemmuutta kaipaavat. Väitän: te olisitte ihan yhtä ulalla tai kartalla kuin me, kirjoittaa Anna-Kyhä-Mantere.

Kurkkua kuristaa, sydäntä puristaa. Kunpa ne pärjäisivät. Kunpa ne eivät liikaa hölmöilisi. Kunpa olisivat onnellisia. Moni vanhempi ehkä tunnistaa tunteet?

Teinin vanhemmuus on paitsi mahtavaa, myös vaikeaa. Ne opettavat, kouluttavat ja hauskuuttavat aikuisen arkea. Ja repivät riekaleiksi hermot. Venyttävät pinnaa.

Samalla olemme keskellä ihmiskoetta. Kasvatamme ensimmäistä sukupolvea, joka on syntynyt älypuhelinten keskelle: joita on kuvattu, sometettu ja jotka nyt eivät osaa olla ruudulta pois.

Edelleen ne (toivottavasti) hoitavat koulunsa, harrastavat, näkevät kavereita. Mutta silti aika monen riidan aiheena on ruudun tuijottaminen.

Nyt kaikki sormen heristäjät ja vanhojen aikojen vanhemmuutta kaipaavat. Väitän: te olisitte ihan yhtä ulalla tai kartalla kuin me.

Sääntömaailmassa nuoret ovat........

© Satakunnan Kansa